Yhdessä toimivassa kansassa on voimaa

Presidentin uudenvuodenpuhe oli sävyltään synkin henkilömuistiin. Sauli Niinistö herätteli suomalaisia siihen, että ympärillämme on pahuutta, jota vastaan on oltava päättäväisiä ja lujia.

Venäjä pommittaa päivästä toiseen ukrainalaisia siviileitä ja pyrkii jäädyttämään nämä koteihinsa tuhoamalla ohjuksilla sähkölaitoksia.

Venäjästä presidentti puhui entistäkin suorasanaisemmin. Niinistö muun muassa rinnasti Venäjän presidentti Vladimir Putinin Neuvostoliiton ex-johtaja Josif Staliniin.

Stalin luuli, että puna-armeija marssisi talvisodassa Helsinkiin parissa viikossa. Putin teki samanlaisen virhearvion Ukrainasta.

Niinistön mukaan autoritaarisesti hallitun maan johtajat eivät tajunneet, että vapaassa maassa yksilöillä on tahtoa ja vakaumusta.

Ja että yhdessä toimiva kansa on valtava voima.

Niinistön mukaan virhearvio oli myös luulla, että läntinen myötäeläminen ukrainalaisia kohtaan olisi ohimenevää.

Ei auta, vaikka kuinka kiristäsi energiaruuviakin. Kyllä kansa tietää.

Diktaattori Stalinin puhdistuksissa kuoli jopa 20 000 suomalaista kommunistia. Se on saman verran kuin suomalaisia kaatui talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan.

Kaikkiaan Stalinin tapatti ainakin miljoona ihmistä. Välilliset uhrit lasketaan kenties kymmenissä miljoonissa.

Silti Venäjällä Stalinia arvostetaan, ihaillaankin.

Putinin valtakaudella historiaa on kirjoitettu Venäjällä uusiksi, taas kerran. Kremlistä on käynyt käsky kiillottaa Stalinin mainetta suurena johtajana.

Putin on omaksunut Stalinin johtamisopin, jonka peruskiviä ovat kova kontrolli ja voimankäyttö.

Kun silloin tällöin pudottaa parvekkeelta muutaman arvostelijan tai hukuttaa uima-altaaseensa ruodusta livenneen lähipiiriläisen, muut pelästyvät sen verran, että ymmärtävät olla hiljaa.

Suomalaisella sisulla selvitään tästäkin, päätti Niinistö vahvan puheenvuoronsa.

Vaikeudet on ennenkin voitettu, kun on yhdessä niin päätetty.