Yhtenäistä kansaa ei voi nujertaa

Tänä vuonna perinteinen suomalainen tapa juhlia itsenäisyyttä tuntuu luontevalta.

Tänä vuonna on nähty, miten itsenäisyyttä ei koskaan pitäisi ottaa itsestään selvyytenä. Kaikki voi romahtaa hetkessä. Yhtenäistä kansakuntaa ei kuitenkaan voi ulkoa nujertaa.

Suomi on tänä vuonna saanut osakseen ylistystä kansainvälisessä mediassa. Suomea tarjotaan nyt esimerkiksi muille maille, koska Suomi on pitänyt huolta kokonaisturvallisuudestaan.

Toisin kuin monet muut maat, Suomi ei ole ajanut omia puolustusvoimiaan alas. Ei, vaikka välillä näytti jo siltä, ettei Euroopassa enää sodita.

Edellä kerrottu ei ole ennakkositeerausta tänään pidettävästä itsenäisyyspäivän juhlapuheesta, vaan vapaata lainausta ylioppilasjuhlista.

Rauman Lyseon lukion rehtori Jani-Petteri Renko nosti Suomen keskeisiksi menestystekijöiksi koulutuksen ja osaamisen. Niinhän rehtorit tapaavat lakkiaisissa tehdä.

Totutusta kaavasta sen sijaan poikkesi, että Renko lisäsi kolmanneksi kansallisen yhtenäisyyden. Hän vetosi uusiin ylioppilaisiin, ettei yhdessä tekemisen tärkeys unohtuisi tulevaisuudessakaan.

On iso arvo, ettei kaveria jätetä ja kaikki pyritään pitämään mukana.

Myös siitä näkökulmasta, että Suomi näyttäytyy ulospäin yhtenäisenä ja vahvana.

Ettei esimerkiksi itänaapurille tule houkutusta yrittää vanhan valtiorajan palauttamista. Eihän siitä ole kuin hieman toistasataa vuotta, kun Suomi kuului Venäjään.

Itsenäisyyttä voisi juhlia vähemmän sotaisissa merkeissä, ottaa ilo irti Suomen upeasta tarinasta. Niin on tälläkin palstalla ehdotettu.

Ilolle on aihetta. Ajatelkaa nyt: köyhästä maasta tuli yksi rikkaimmista. Tuo rikkaus vieläpä jakaantuu tasaisemmin kuin useimmissa maissa.

Kenties siksi Suomessa asuu mahdollisesti maailman onnellisin kansa.

Tänä vuonna perinteinen tapamme juhlia itsenäisyyttä tuntuu kuitenkin luontevalta. Maanpuolustustahto on korkeammalla kuin koskaan.

Rauma-salissa rehtoria kuunnelleet nuoret aikuiset eivät voineet olla miettimättä, että heidän ikätovereitaan kaatuu nyt Ukrainan rintamilla.