Ykkösrannan on oltava iskussa

Kesän uimakausi odottaa vielä aloitusta, mutta näillä näkymin startti tapahtuu valoisammissa tunnelmissa kuin viime vuonna.

Rauman tunnetuin ranta Otanlahti ei ole uimakiellossa tänä kesänä ja hyvä niin.

Rannan uimakelpoisena pysyminen on erittäin tärkeä asia niin paikallisten kuin matkailijoidenkin kannalta.

Kukaan tuskin haluaa, että viime kesän tilanne toistuu. Kaupungin ykkösranta oli käytännössä poissa pelistä koko kesän.

Viime vuonna jo ennen varsinaisen uimakauden alkua terveysvalvonta suositteli, että Otanlahdessa uimista vältetään.

Suora uimakielto lätkäistiin vielä heinäkuun lopulla loppukesäksi huonon vedenlaadun vuoksi.

Tilanne oli harmillinen ja nolo. Erityinen imagotappio se oli Raumalle merikaupunkina.

Onneksi kaupungintalolla havahduttiin ja otettiin kehno tilanne tosissaan. Kaupunginhallitus linjasi, että veden huonontuminen pitää jatkossa estää.

Kaupunginjohtaja perusti monialaisen työryhmän ongelman selvittämiseksi.

Uuden kesäkauden kynnyksellä näyttää siltä, että tulosta alkaa tulla. Kaikeksi onneksi.

Otanlahti-työryhmä päätyi kokeiluun, jossa korkeimpien bakteeripitoisuuksien valumavedet ohjataan pois Otanlahden pohjukasta.

Hulevesien pääsy uimarannalle estetään pumppaamalla ne muualle.

Vedenlaadun odotetaan paranevan ja silloin uimakielto voidaan purkaa. Pumppukokeilu ei kuitenkaan vielä poista varsinaista syytä.

Edelleenkään ei tiedetä, mistä suolistobakteerit itse asiassa ovat peräisin. Selvitystyötä on jatkettava.

Pääasia toki on, että ranta pysyy kunnossa. Paraatipaikkojen on oltava täydessä iskussa, kun kesän turistikausi jälleen alkaa.

Niin ne pääosin ovatkin Otanlahden liepeillä, kuten Poroholmassa, maauimalalla ja merijakamolla.

Ei kuitenkaan riitä, että merelliset puitteet ja palvelut ovat muuten kunnossa, jos itse merta ei voi käyttää.

”Tilanne oli harmillinen ja nolo.”