Hei! Heijastin heilumaan heijastinpäivänä!

Heijastimia ei voi pimeällä kelillä olla koskaan liikaa. Kuva: Esa Urhonen / arkisto

Jälleen suomalaiset kulkevat kohti vuoden pimeimpiä aikoja.

Raumalla aurinko painuu mailleen jo iltaseitsemän aikaan, joten jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on syytä ottaa heijastimet käyttöönsä.

Tästä muistuttaa valtakunnallinen heijastinpäivä, jota vietetään ensi viikon tiistaina 1.10.

Liikenneturvan kampanja muistuttaa, että heijastimen erottuvuus perustuu takaisinheijastavuudelle.

Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 150 metrin etäisyydeltä.

Heijastinta tai heijastinliiviä käyttävä nähdään jopa yli 600 metrin päästä.

Lähivaloilla taas ilman heijastinta kulkeva erottuu vasta noin 50 metrin päästä, kun heijastimen kanssa kävelijä voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä. 

Erilaiset heijastimet eivät ole toisiaan poissulkevia vaan toisiaan täydentäviä. Mitä useampia heijastimia käytetään, sen paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan jalankulkijan.

Liikenteessä ei siis voi erottua liikaa. Molemmin puolin kiinnitetyt heijastimet auttavat autoilijaa hahmottamaan tiellä kulkijan myös leveyssuunnassa.

Heijastinta hankkiessa kannattaa tarkistaa, että se täyttää EN 13356-standardin vaatimukset ja on CE-hyväksytty.

Liikenneturvan kampanjan häshtäg on #vahvastinäkyvä.