Menikö orava muuntajaan? Paloiko käämit liikenteessä? Näin käy suurimmalle osalle suomalaisista

64 prosenttia suomalaisista kertoo, että hermot menevät toisinaan liikenteessä. Kuva: Frederik Trovatten

Liikenneturvan suomalaisille tekemässä kyselyssä kävi ilmi, että lähes kolmasosa siihen vastanneista on menettänyt hermonsa liikenteessä.

Vastanneista 64 prosenttia vastasi, että syy käämien palamiseen on muissa tielläliikkujissa. Heistä 29 prosenttia kertoi, että hermojen menetys on johtanut liikenteessä käytökseen tai toimintaan, joka on hävettänyt tai nolottanut myöhemmin.

- Jos liikenteessä pinna jostain syystä palaa, suuttumisen ei saa antaa valua toimintaan. Jos näin on päässyt käymään, kyllä se usein jälkikäteen hävettää. Samalla tavalla aamiaispöydän sanaharkassa suolletut syljentuomat harmittavat ja niitä pyytää jälkikäteen anteeksi, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija, psykologi Jyrki Kaistinen.

- Omia tulkintoja liikenteestä voi myös kyseenalaistaa. Valmiiksi negatiiviset ennakkoasenteet esimerkiksi pyöräilijöiden ja autoilijoiden välillä tuovat helposti mukanaan häiriöitä ja vääriä tulkintoja. Myös karikatyyrit naisista ratissa tai bemarikuljettajista voivat johdatella harhapoluille. Miksi oma moka on vahinko, mutta toisen tunaroinnissa kyse piittaamattomasta pullistelusta, Kaistinen haastaa.

Liikenteessä toisistamme tekevät tulkinnat ja stereotyypit ovatkin yksi Liikenneturvan ja Radio Novan tänään julkaistavan podcastin aiheista.

Aki Linnanahteen ja Minna Kuukan Kaistapäät-podcastissa on mukana myös psykologi Jyrki Kaistinen.

- Liikenne kiinnostaa suomalaisia, koska sillä on valtavan suuri rooli jokapäiväisessä elämässämme. Oli luontevaa tehdä yhteistyötä Liikenneturvan kanssa, koska liikenne on aina ollut merkittävä osa myös Radio Novaa, Aki Linnanahde ja Minna Kuukka sanovat.

- Liikenteessä olemme kuin kuka tahansa muukin tielläliikkuja, emmekä halua olla heristelemässä sormea. Lähtökohtanamme oli tehdä asiapitoinen, mutta viihteellinen ohjelma, jonka tunnelma on aito ja rento, aivan kuten radio-ohjelmassammekin, kaksikko täydentää.

Pääset kuuntelemaan Kaistapäät-podcastia täältä.