Nopeilla sähköpyörillä samat liikennesäännöt kuin mopoilla

Näillä nopeilla sähköpyörillä pääsee jopa 45 kilometriä tunnissa. Kuva: Classic Bike

Raumankin katukuvaan on parin viime vuoden aikana tullut nopeita sähköpyöriä, jotka voivat kulkea jopa 45 kilometriä tunnissa.

Nopea sähköpyörä, niin sanottu S-pedelec, on L1e-B ajoneuvoluokkaan kuuluva ajoneuvo.

Polkimistaan, satulastaan ja pyörämaisesta ulkomuodostaan huolimatta ajoneuvo luokitellaan mopoksi ja sitä koskee mopojen lainsäädäntö, eli laitteet tulee rekisteröidä ja vakuuttaa, ja sen kuljettajalta vaaditaan vähintään mopon kuljettamiseen oikeuttava ajokortti.

Mopon varusteisiin on muutamia poikkeuksia, esimerkiksi jarruvalo ei ole nopeissa sähköpyörissä välttämätön.

- Nopeaa sähköpyörää koskevissa liikennesäännöissä voi olla eroja maittain, mutta Suomessa säännöt ovat samat kuin mopolla. Esimerkiksi pyörätiellä ajaminen on pääsääntöisesti kiellettyä, ellei pyörätiemerkin yhteydessä ole lisäkilpeä, jolla mopoilu on sallittu.

- Pyöräkaistalla mopolla saa toki ajaa. Käytännössä kuitenkin kaupunkiympäristössä tämän nopean sähköpyörän paikka on ajoradalla, kuten mopojenkin, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Kuten mopojenkin ajamiseen, myös nopeiden sähköpyörien kuljettajalta vaaditaan ajokortti. Ajokorttivaatimuksena on vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneillä vähintään mopokortti AM/120. Ajokortin lisäksi myös kypärä on pakollinen.

- Vaikka mopoillessa tulee käyttää mopoiluun tai moottoripyöräilyyn tarkoitettua kypärää, näillä nopeilla sähköpyörillä voi käyttää myös polkupyöräilyyn tarkoitettua kypärää. Kypärä on kuitenkin aina oltava.

Nopeiden sähköpyörien rakenteellinen nopeus on jopa 45 km/h. Koska tehoja riittää, laitteeseen ja sen käyttöön olisi hyvä tutustua hieman rauhallisemmassa paikassa ennen vilkkaampaan liikenteeseen sujahtamista.

- Muistutuksena vielä, että tiekohtaisia nopeusrajoituksia tai aluerajoituksia ei saa ylittää nopeilla sähköpyörilläkään. Ja luonnollisesti nopeus on sovitettava myös tilanteen ja olosuhteiden mukaiseksi. Nopean sähköpyörän kuljettajaa koskevat myös samat rattijuopumussäännöt kuin muitakin moottoriajoneuvon kuljettajia. Vain selvänä satulaan siis.