"Trust me. You just need to do exactly what I say to you". Näillä saatesanoin amerikkalainen taiteilija-agentuuri kehotti minua luottamaan itseensä ja näkemykseensä muutama vuosi sitten. Suomalainen sisu ja jääräpäisyys kantaa pitkälle, kun päätös tehdä jotakin on tehty. Aluksi kaikki tuntui varsin hyvältä, tulevaisuus muotoutui edessä kuin kaunein maalaus ja kokonaisuus oli paketoitu mitä kauneimpaan paperiin kultanauhoilla höystettynä. Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää ainakin minun tapauksessani.
Mitä mulkku?
Kussakin maassa käytettävä kieli luo suuren osan kulttuuria ja käyttäytymistapoja. Kielen opiskelussa viimeisenä ymmärrettäväksi tulevat asiat ovat sanonnat ja rivien välissä tapahtuva viestintä. Olen itse viettänyt vuosia ulkomailla marinoituen eri kulttuurien ja kielien melskeessä. Silti olen edelleen pohjimmiltani tosikko ja jääräpäinen suomalainen mies. USA:ssa ollessani olen törmännyt päivittäin ihmisiin, jotka toteavat "It is so nice to see you", "How are you today?", "I really like you", "If you need something just call me any time". Kokemukseni mukaan tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että nämä ihmiset olisivat erityisen iloisia nähdessään minut, saati todella toivoisivat minun soittavan heille ongelmien ilmaantuessa.
Nämä liukuhihnamaisesti toistettavat lausahdukset ovat vain osa täkäläisesti vaalittua "hyvää käytöstä". Mieleeni tuli myös näyttelijä Timo Julkusen loistavasti tulkitsema Luolamiehen rooli Rauman kaupunginteatterissa. Luolamiehen mukaan suomalainen mies sanoo hyvälle ystävälleen tervehdyksenä "Mitä mulkku?" - nämä kaksi sanaa pitävät oikeasti sisällään informaation siitä, että A) "Sinä olet paras ystäväni", B) "Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin?", C) "Onpa hienoa, että nähdään taas", ja D) "Eiköhän tehdä jotain mukavaa yhdessä". Selitäppä tuo informaatio amerikkalaiselle!
Ees-taas kölin ali
Amerikan valloitus ei ole kohdaltani onnistunut odotetulla tavalla. Toki mukaan on mahtunut hyviäkin hetkiä, mutta suhteutettuna siihen, miten asiat muualla maailmassa ovat edenneet, tulos on heikonlainen. Voisin toki heittää likasangon entisen agenttini niskaan ja hymyillä päälle, koska tämän tekstin kääntämiseen hänellä menisi vähintään kaksi viikkoa. Sen sijaan totean vanhan kuluneen sanonnan - It takes two to tango. Tangoon tarvitaan aina kaksi henkilöä ja tässäkin tilanteessa olin liian kokematon luottaakseni omaan näkemykseeni ja sisäiseen tunteeseen siitä, miten asioiden pitäisi olla. Rajani tuli kuitenkin vastaan. Alkoi tuntua siltä, että olin se tunnollisesti henkilökunnan ovella odottava mauton, hajuton ja väritön työntekijä. Jonon ohi käveli joka päivä uusia ihmisiä V.I.P. - passit kädessään. En kuitenkaan tohtinut kokemattomuuttani sanoa heille, että tämä ei nyt sovi. Minä vain puristin nyrkkiä taskussani ja hymyilin.
Loppujen lopuksi ammatissani ei ole tärkeintä se, että mitä rooleja saan laulaa. Tärkeää on se, että tuntee tulevansa kohdelluksi kunnioittavasti, eikä vain keinotekoisesti luotuna stereotyyppinä. Edellä mainitsin amerikkalaisesta pinnallisuudesta. Voin todeta, että konflikti- tilanteissa amerikkalaisesta kuoriutuu melko luontevasti suomalaistyyppinen jääräpää. Jo nyt täällä Manhattanin saarella, jossa asustelen ja työskentelen, puhaltavat uudet tuulet. Kirves ei suinkaan ole kaivossa, vaan katse on tiukasti eteenpäin.
Loppuun haluan vielä todeta "It ain´t over until it´s over" - Menisiköhän sama suomeksi Popeda- yhteyttä lainaten "Onhan päivä vielä huomennakin".