Olen kirjoittanut tähän blogiin lähinnä Raumasta, välillä aiheesta ja toisinaan aiheen vierestä. Ilman tarkempaa rajausta ei ole kirjoitusaiheita syntynyt kuin harvakseltaan. Nyt tähän asiaan tulee muutos, sillä blogista tulee...
MUSEOTUTKA!
Jatkossakin pysyn Raumalla, mutta aihepiiriä rajaan käsittelemään museo- ja näyttelytoimintaa. Kulttuurin sekakäyttäjänä kulutan sekä taidetta että historiallista sisältöä, joten juuri niistä on odotettavissa myös kirjoituksia.
Raumalla tilanne on kohtalaisen hyvä, vaikka aiemmin keväällä iski uutispommi: Lönnströmin taidemuseo lopettaa toimintansa nykymuodossaan liian suurten kiinteistökulujen vuoksi. Valtakadun kiinteistö myydään, mutta kotimuseo säilyy. Millaista toimintaa Lönnström jatkossa tuottaa pysyy vielä mysteerinä.
Aikaansa seuraavat tietävät, että nyt vietetään museoviikkoa. Sillä aikaa kun työstän ensimmäistä varsinaista Museotutkan blogikirjoitusta kehoitan kaikkia menemään museoon. Onhan niitä nimittäin Raumalla: