Tapasin vanhan tuttavan pitkästä aikaa. Kuulumisia vaihdettiin kotipaikkamme kirjaston ikkunan edessä. Ikkunassa oli paljon vanhoja kirjoja ja teksti, että niitä jaettiin taas ilmaiseksi. Kirjastomme näet valmistelee muuttoa uusiin tiloihin.
Olimme molemmat vähän surullisia vanhojen kirjojen kohtalosta. Siitä pääsimme kuitenkin iloisempiin asioihin, kun tuttavani ryhtyi kertomaan yhdestä keräilykohteestaan eli Mitä, missä, milloin -sarjasta. Sarjaa on julkaistu vuodesta 1951 lähtien, ja nyt hänellä on ne kaikki.
On aina hienoa jutella kirjoista toisen kirjoista pitävän kanssa. Molemmat huokailimme, miten kotiin on kertynyt kirjoja jopa liikaa. Kai niin kuuluu sanoa, vaikka aika vaikea olisi yhdestäkään luopua. Ja lisää kertyy koko ajan.
Viimeisimmät hankintani ovat muuten olleet melko edullisia. Porin Sokoksesta jäi käteen Katarina Wennstamin Alfauros (5 e) ja Abban elämänkerta (2 e). Posti toi mennä viikolla Otavamedian lahjakirjan eli Sirpa Kähkösen Hietakehto (0 e).
Mielenkiintoisinta hankinnoissani on se, että Wennstamin ja Kähkösen olen jo lukenut ja Abba-kirja näyttäisi noudattavan aika tarkkaan tv:stä tullutta dokumenttia. Laittaa miettimään, miksi hankkia kirjoja, jotka on jo lukenut tai joita ei aio lähiaikoina edes lukea.
Mutta kai yksi syy on keräilyvimma. Aloitetut sarjat pitää saada täydellisiksi.
Mutta olen myös joidenkin sarjojen kohdalla ymmärtänyt lyödä pelin poikki. Yksi tällainen oli Patricia Cornwellin Scarpetat. Sarjan ensimmäiset kirjat olivat todella hyviä. Pikkuhiljaa taso laski. Varsinkin sen jälkeen, kun Cornwell muutti minä-kertojan hän muotoon, kirjat huononivat entisestään. Sitkeästi minä kuitenkin aina hankin uuden ja jopa luin sen. Kunnes noin tusinannen kohdalla kirja jäi kesken, en vain pystynyt enää.
Lisäksi huomaan usein haluavani kirjan, josta olen erityisesti tykännyt. Näitä ovat olleet muun muassa Tuulen varjo ja Nukketalo, mutta niistä olenkin jo puhunut aikaisemmin.