Toista vuotta peräjälkeen olen merkinnyt lukuvihkooni myös sen, missä kuussa minkäkin kirjan olen lukenut. Viime vuoden yli sadan kirjan urakassa tammikuulle kertyi kahdeksan kirjaa. Vuoden aloitti Potter 7; Kuoleman varjelukset.
Seuraava on vähän nolo. Ei siksi, että kirjassa olisi ollut jotain vikaa, sillä lyhyen merkintäni mukaan kirja oli ihan kelpo. Noloksi sen tekee se, etten muista kirjasta mitään, en edes, vaikka katsoin netistä, mistä oikein on kyse. Kirja on Dennis Lehanen Kuutamomaili. Mutta näköjään kirja on dekkari.
Listan kolmas ja seitsemäs ovat helpompia. Ne ovat Marianne Fredrikssonin Anna, Hanna ja Johanna sekä Muuttolinnut. Fredriksson on yksi suosikeistani ja oman juttunsa arvoinen.
Neljäs ja viides olivat leppoisaa luettavaa. Ensin oli vuorossa Kai Linnilän Wanhan ajan joulu ja perään Poijärvi&Westön Kasari.
Lisäksi tammikuuhun mahtuivat Tatiana de Rosnayn Mokka ja Preston&Childin Ihmeiden kabinetti. Kummaltakin olen lukenut myöhemminkin.
Kuluvan vuoden tammikuuhun mahtui vain viisi kirjaa. Vuosi alkoi Santtu Luodon Ile Kalliolla. Hurriganes oli teini-ikäni ykkösbändi ja Ile Kallio sen ykkösjäsen. Kirja oli kyllä pikkuisen tylsä.
Seuraavaksi ohjelmassa oli kaksi dekkaria. John Verdonin Sokkoleikki on saanut luonnehdinnan ”liian pitkä” ja Teemu Rinteen Palmu, murharyhmä on kuitattu lauseella ”aika heikko tekele”.
Tammikuun kaksi viimeistä kirjaa olivatkin sitten jo puhuttelevampia. Ensin oli vuorossa Jenni Linturin Malmi 1917 ja sitten Virpi Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen. Malmi 1917 kertoo tuon ajan suomalaisesta todellisuudesta. Tapetinvärinen puolestaan on Hämeen-Anttilan omakohtaisesti kokemaa.