Jyväskyläläisen Markku Ropposen dekkareihin tutustuin vuonna 2006. Otin töistä arvosteltavaksi Ropposen viidennen Kuhala-kirjan Kuhala ja takapihojen tuonenvarjo. Kovin innostunut en asiasta etukäteen ollut ja muistankin vitkutelleeni lukemisen aloittamisen kanssa.
Minusta tuli kuitenkin laakista niin Ropposen kuin Kuhalankin ystävä. Tai ei ihan laakista, sillä hyllystäni löytyy myös kahteen kertaan luettu Isän kädestä, jonka Ropponen on kirjoittanut yhdessä perhekirjailija Timo Parvelan kanssa.
Nyt Kuhaloja on ilmestynyt 13 ja olen lukenut ne kaikki. Lisäksi luettua on tullut Pimento ja pari kirjaa Ropposen alkuvuosien tuotannosta. Kaikkia yhdistää liukas sanailu. Lisäksi Kuhaloissa ja Pimennossa farssimaista huumoria tuovat eläimet, Kuhaloissa koirat Jeri ja Hippu ja Pimennossa minipossu Arvo. Uusimmassa Kuhalassa esiintyy myös kana, joka ei kotkota vaan sanoo pol pot.
Ja tällainen arvostelma vuonna 2006 julkaistiin otsikolla Ropponen viihdyttää:
”Markku Ropponen on kirjoittanut dekkareita 1990-luvun alusta lähtien. Kuhala ja takapihojen tuonenvarjo on Ropposen viides Kuhalasta kertova kirja. Ropposen Kuhala tutkii rikoksia Jyväskylässä, mikä on virkistävä poikkeus Helsinki–Tampere–Turku-akselille.
Kuhalasta on tulossa myös valtakunnan tason julkkis, sillä jyväskyläläinen tuotantoyhtiö Visiokolmio on sopinut Ropposen kanssa tv-sarjan tekemisestä. Ensimmäiset kuvaukset alkavat vuoden kuluttua, ja sarjan alustava budjetti on yli miljoona euroa.
Tällä kertaa yksityisetsivä Otto Kuhala tutkii kaksi vuotta vanhaa murhaa. Nuori Ilona Lost oli kohdannut tiensä pään työpaikallaan valintamyymälässä pahamaineisessa jyväskyläläislähiössä.
Samoihin aikoihin vierailee sairauseläkkeellä olevan ylikonstaapeli Heikki Raatikaisen luona kaksikko, jonka toinen osapuoli tappaa rikostoverinsa kylmäverisesti Kuhalan silmien edessä. Murhaajaa ei saada kiinni.
Ropposen teksti ja tarina yllättivät positiivisesti. Vaikka Kuhala kuuluu kovaksi keitetyn dekkarin genreen, on tässä viisikymppisessä miehessä paljon pehmentäviä piirteitä. Hän on eläinten ystävä, hän suhtautuu ymmärryksellä vähempiosaisiin ja onpa hänellä myös sydänsuruja.
Oman inhimillisen piirteensä tarinaan tuo Kuhalan käynti lääkärissä eturauhasvaivojen takia. Ropponen on kirjoittanut vakavaan asiaan koomisiakin piirteitä. On vaikea kuvitella Raymond Chandlerin Phillip Marlowea vastaavaan tilanteeseen.
Mukavaa on myös se, että Kuhala hoitaa vaikeat tilanteet paremmin puhumalla kuin väkivallalla. Ja jos hän joutuu käyttämään väkivaltaa, kovat otteet kaduttavat häntä myöhemmin. Eikä Kuhala kuitenkaan ammu, hakkaa tai potki.
Kuhala ja takapihojen tuonenvarjo on miellyttävää luettavaa aiheestaan huolimatta. Ropposen teksti etenee jouhevasti, samoin tarina. Ropposen henkilöhahmot ovat eläviä, sympaattisia ja todentuntuisia. Tarina ja tapa, jolla se on kirjoitettu, viihdyttävät.
Markku Ropposen Kuhala oli niin miellyttävä tuttavuus, että lukulistalleni ilmestyivät neljä edellistäkin jyväskyläläistarinaa.”