Lasten ollessa pieniä luin heille valtavasti. Illassa meni helposti kolmekin kirjaa.
Toki lapsilla oli suosikkikirjansa, mutta meillä ei kuitenkaan luettu illasta toiseen samoja kirjoja. Yhtään kirjaa ei luettu niin, että se olisi osattu ulkoa. Kirjoja riitti muutenkin.
Pakko tunnustaa, että siinä valtavassa kirjamäärässä lukija ei aina ollut terävimmillään. Ihminen on outo luojan luoma. Suu kävi ja teksti eteni, mutta lukijan ajatukset pyörivät omissa asioissa.
Parhaita lastenkirjoja olivat kuitenkin ne, joista aikuinen lukijakin innostui. Yksi suuria suosikkejamme oli Markus Majaluoma. Majaluoma tuli tutuksi sekä kuvittajana että kirjoittajana. Huimimpia olivat ja ovat Isä... -kirjat, joissa sekä kuvat että teksti ovat Majaluoman. Niissä Ruusumäen isä ja kolme tenavaa viettävät niin sanottua laatuaikaa.
Iloa tuottivat Majaluoman piirrokset muun muassa Timo Parvelan Ella-kirjoissa ja Nopoloiden Heinähatuissa ja Vilttitossuissa.
Mutta oli myös kirjoja, joita en suostunut lukemaan. Yksi kokonainen sarja oli Zdenek Milerin Myyrä-kirjat. En osaa selittää antipatiaani, mutta ei aina tarvitsekaan. Kirjan voi jättää myös lukematta. Rakkaus lukemiseen saattaa saada särön, jos joutuu väkisin lukemaan.