Jos minulla olisi valta päättää, minkä uuden vuoden lupauksen ihmiset tekisivät, olisi valintani helppo. Toivoisin, että ihmiset lupaisivat elää vähän enemmän tätä maailmaa varten ja vähän vähemmän itseään varten.
En ajattele suuria uhrauksia. En tarkoita, että ihmisten pitäisi luovuttaa tietty osa palkastaan köyhille. En tarkoita, että ihmisten tulisi liittyä hyväntekeväisyysjärjestöihin ja mennä lipaskerääjiksi (no okei, myönnettäköön, ei ajatus minulle vastenmielinenkään olisi...). Toiveeni on, että ihmiset uhraisivat silloin tällöin muutaman hetken ajatellakseen maailmaa. Millainen maailmamme tulevaisuus on? Miten rakennamme tulevaisuuden Suomea? Miten onnistumme kasvattamaan sivistyneitä, suvaitsevaisia ja humaaneja sukupolvia, jotka tulevat toimeen keskenään? Miten saamme maailmasta onnellisemman? Onko se edes tärkeää?
Joskus väsyn siihen, miten nykymaailmassa kyynisyyttä ja kaiken kyseenalaistamista pidetään samana kuin älykkyyttä. Sen sijaan, että ihmisten annettaisiin elää ja olla, yritetään kaikkia sulloa melko ahtaisiin normeihin. Olisiko kuitenkin parempi, että yrittäisimme ymmärtää toisiamme ja pärjätä erilaisten ihmisten kanssa? Helpompaa on tietenkin arvostella ja hämmästellä. Silloin ei tarvitse luoda kriittistä katsetta itseensä.
Jos minä saisin päättää, minkä uuden vuoden lupauksen ihmiset tekisivät, toivoisin, että ihmiset uneksisivat paremmasta maailmasta ja yrittäisivät omilla teoillaan luoda sellaista. Tarkoitan aika pieniä ja helppoja asioita. Toisen ihmisen kohtaaminen, erilaisuuden hyväksyminen, naapurin tervehtiminen, oman lapsen kuunteleminen ja näkeminen tai ekologisemman elämäntavan valitseminen voisivat olla esimerkkejä tarkoittamistani teoista. Voisimme elää hieman enemmän ympäröivää maailmaa varten ja hieman vähemmän itseämme varten. Uskon, että tuolla reseptillä saavuttaisi onnen tunteita.
(Kuvassa on nepalilainen tähtikukka, mielestäni ihan selvä joulutähti. Tähteen liittyy valitsemani kappalekin.)