Meidän perheessä oltiin yhdessä (aika pitkässä) vaiheessa Timo Parvelan kirjojen suurkuluttajia. Meillä myös on aika hyvä Parvela-kokoelma, vaikkei läheskään täydellinen. Anna ja Antti -kuvakirjoja luettiin kirjastosta lainaamalla. Maukkaa ja Väykkää meillä on yksi, mutta siihen ei tykästytty yhtä paljon kuin moneen muuhun Parvelan kirjaan.
Sen sijaan meillä tykättiin kovasti kirjoista ”Hilma ja täydellinen lemmikkieläin” sekä ”Hilma ja hyvä harrastus”. Mukavia olivat myös ”Sanoo isä” ja ”Mitä siihen sanot, isä?” Kirjat on hankittu myös omaan kokoelmaan.
Ja vaikka edellä mainittuja oli aikuisen kiva lukea, niin aivan uusiin sfääreihin noustiin, kun kymmenisen vuotta sitten pääsimme Ellojen makuun. Seitsemän ensimmäistä Ellaa ilmestyi Kirjava kukko -sarjassa. Sarjan kirjoissa on 50–60 sivua ja niissä on myös pieniä kuvia. Muistan nauraneeni lukiessani välillä niin, että kuuntelijoita kiukutti ja hämmästytti. Mitään selvää ei saanut, kun äiti vain nauroi.
Vuonna 2003 Ellat alkoivat ilmestyä yli satasivuisina romaaneina. Ensimmäinen niistä – ja ehkä kaikista paras – oli ja on ”Ella Lapissa”. Lähes samalle tasolle pääsee kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt ”Ella aalloilla”. Toki kaikissa Elloissa on omat ansionsa.
Tänä vuonna ilmestynyt ”Ella ja kaverit karkaavat koulusta” on ensimmäinen, jota meille ei hankittu. Jo edellinen oli sellainen, että minä olin ainoa, joka sen meillä luki.
Elloissa parasta on se, että niitä on myös aikuisen kiva lukea. Parvela ei naurata aikuista vahingossa, sillä hän jopa tituleeraa itseään perhekirjailijaksi. Elloista lapset ja vanhemmat löytävät omat hauskuutensa, eivätkä ne lyö toisiaan korvalle.
Huhtikuussa 2007 Timo Parvela kävi Raumalla puhumassa Pertsa ja Kilu -päivillä. Olin kuuntelemassa Parvelan esitystä ja sain myös haastatella häntä erikseen. Ja toki kirjoissa Ella Lapissa ja Ella aalloilla on nyt omistuskirjoitukset lapsilleni Parvelan nimikirjoituksen kera.
Ja tässä otteita tuosta haastattelusta otsikolla Timo Parvela ei hylkää Ellaa:
Viime vuoden Finlandia junior -palkittu Timo Parvela ei pidä itseään lastenkirjailijana. Mieluummin hän kutsuu itseään perhekirjailijaksi. Parvelan mielestä on hienoa, kun perhe kokoontuu hänen kirjansa ääreen lukemaan ääneen.
Parvela kokoaa lapset ja aikuiset saman kirjan pariin huumorin keinoin.
– Huumori on myös kieli. Huumorilla on mahdollisuus tavoittaa eri ikäryhmät yhtä aikaa. Siksi mielestäni on tärkeää käyttää huumoria.
Huumorin lisäksi Parvelan ohjenuorana on kirjoittaa aiheista, jotka tuntee parhaiten. Niinpä hän kirjoittaa usein koulumaailmasta, koska on ammatiltaan opettaja ja koska hänen vaimonsa, isänsä, äitinsä, anoppinsa, appensa ja lähes kaikki ystävänsä ovat opettajia.
– Jokainen kirjoittaja ripottelee teksteihinsä murusia itsestään.
Osansa Parvelan kirjoissa saavat myös hänen läheisensä. Muun muassa Parvelan lapset Hilma ja Lauri esiintyvät monessa kirjassa.
– He ovat olleet asiassa hyvin pitkäpinnaisia.
Tärkeintä kirjailijalle kuitenkin on itse tarina. Parvelan mukaan hienointa kirjoissa onkin se, että ne antavat tilaa mielikuvitukselle.
– Lukija tekee kirjasta itsensä kaltaisen. Kirja valmistuukin lopullisesti vasta, kun joku lukee sen, Parvela pohtii.
Hänen mukaansa lastenkirjailijat ja kuvittajat ovat ihmisryhmä, jota ei tunneta. Kirjat saattavat olla tuttuja, mutta harvalla on hajuakaan, kuka ne on tehnyt.
Parvelan kirjoilla on suomalaisen lastenkirjallisuuden eturivin kuvittajia. Markus Majaluoman lisäksi hänen kirjojaan ovat kuvittaneet mm. Taru Castren, Kristiina Louhi ja Virpi Talvitie. Talvitien kanssa hän jakoi Finlandia juniorin kirjalla Keinulauta.