Vaikka hyllyssä on niitä lukemattomia kirjoja, joskus pitää tarttua jo luettuun. Minulle kävi niin tässä mennäviikolla. Sirpa Tabetin uusin Kaikki kaupan tahi pahasti vastaan ja aloin kaivata jotain muuta. Aikani hyllyjäni silmäiltyäni tartuin Eve Hietamiehen Yösyöttöön. Ja kun vauhtiin pääsin, vedin samaan putkeen jatko-osa Tarhapäivän.
Tiedän, ei mitään Nobel-kirjallisuutta. Mutta oikeasti ihan saakelin mukavaa luettavaa. Hyvin ja sujuvasti kirjoitettuja. Tykkään Hietamiehen tavasta käyttää takaumia.
Kirjathan kertovat Antti Pasasesta, joka jää yksin pienen vauvan kanssa. Yösyötössä Paavo-poika kasvaa vauvasta parivuotiaaksi, Tarhapäivässä Paavo on viisivuotias.
Pasasista kertoessaan Hietamies välttää perinteiset mies hoitaa vauvaa -kliseet, kuten liian löysät vaipat. Toki Antilla on miesmäinen tyyli vauvan hoidossa ja välillä tarvitaan naistenkin apua. Pääpaino on kuitenkin sanomassa, että rakkaus lapseen ja halu huolehtia lapsesta riittävät.
Ja vaikka Hietamies kirjoittaa välillä niin hauskasti, että kyyneleet valuvat lukijan silmistä, on mukana myös vakavampaa asiaa. Esimerkiksi Antin ajatukset omasta riittävyydestään vanhempana ovat tuttuja myös kaikille äideille.
Hietamies kirjoittaa raikkaasti ja rehellisesti siitä, ettei elämä pienen lapsen kanssa ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista. Välillä pitkästyttää, välillä väsyttää, joskus tekisi mieli nakata mukulat pihalle ja laittaa ovi kiinni. Vapauttavaa on myös lukea, että jälkikasvu pysyy hengissä myös kalapuikoilla ja makarooneilla.