En väitä olevani mikään korkeakulttuurin ystävä. Kirjallisuuden klassikoistakin on aika moni lukematta. Mutta jossain se minunkin hömppärajani menee. Tällä kertaa se meni Danielle Steelissä ja hänen kirjassaan Etelän valot.
Kävi niin, että unohdin peruuttaa kyseisen kirjan kirjakerhosta. En tykkää palautella kuukauden kirjoja, jos olen itse unohtanut ne perua. Niinpä pidin kyseisen Steelin ja nyt siis myös luin sen. Kun tyttäreni kysyi, miksi luen kyseistä kirjaa, sanoin, että rangaistukseksi muistamattomuudestani. Ja rangaistus se olikin.
Aihe itsessään olisi ollut ihan ok, mutta toteutus oli kamala. Epäuskottavia hahmoja ja hirveätä lätinää. Samoja asioita toistellaan toistamasta päästyään. Teksti on jäsentelemätöntä ja näkökulma saattaa vaihtua kesken kappaleen.
Olen aina ollut sitä mieltä, ettei sillä ole väliä, mitä ihmiset lukevat, kunhan lukevat. Nyt en ole enää asiasta ihan varma.