Minulla on kotihyllyssä lukematon määrä lukemattomia kirjoja. Siitä huolimatta minun on välillä ihan pakko ottaa joku kirja uusintaan.
Tällä kertaa armon sai Hilja Valtonen. Satuin näkemään telkkarista loppuhuipennuksen elokuvasta Vaimoke. Siitä innostuin lukemaan kyseisen kirjan, en muista monettako kertaa.
Ja kun vauhtiin pääsin, jatkoin Vaimokkeen jatko-osalla eli kirjalla Neekerityttö peilaa.
Vaimoke on kirjoitettu vuonna 1933 ja se kertoo lukkarin nuorimman tyttären Kirstin ja kylän taivoitellun poikamiehen (Kirstiä 17 vuotta vanhemman) ja kartanon omistajan Esko Latvan rakkaustarinan.
Neekerityttö peilaa on kirjoitettu reilut 20 vuotta myöhemmin. Siinä päähenkilönä on Kirstin ja Eskon ainoa tytär (veljiä on viisi) Estrid, perheen kesken Tyyskä.
Vaimoke koostuu Kirstin kirjeistä sisarelleen Eevalle Amerikkaan. Neekerityttö peilaa puolestaan on kokooma Tyyskän pakinoita elämästään.
Molemmat kirjat ovat hauskoja, lennokkaita ja hyvin kirjoitettuja. Esimerkiksi Tyyskän konserttiarvostelua nauroin vedet silmissä.
Vaikka kirjat ovat viihdyttäviä, on niissä myös asiaa. Valtonen oli aikansa feministi, ja hän toikin suomalaiseen kirjallisuuteen modernin ja itsenäisen naisen.
Wikipediasta luin, että aikoinaan jopa epäiltiin, että Valtosen kirjat on kirjoittanut joku mies salanimellä, sillä nainen tuskin voisi kirjoittaa niin taitavasti ja hauskasti.
Kaiken kaikkiaan hyllystäni löytyy kymmenkunta Valtosta. Riippuu vähän, miten laskee, sillä Tarvaattaria on joukkoon eksynyt kaksi. Aina ei ole helppo muistaa, minkä kirjan jo omistaa.