
”Mistä minä sen salasanan saan? Mitä se päivittäminen tarkoittaa? Siis onko minulla sähköpostiosoite?”
Raumalainen Kari Koivisto kuulee näitä ja vastaavanlaisia kysymyksiä digitaitojen vertaisohjaajana usein.
Neljän vuoden ajan digivertaisohjaajana toiminut Koivisto kuuluu Satakuntaliiton SataDigi-verkostoon, johon kuuluu jo 60 digiosaajaa.
Digiosaajat tukevat ja ohjaavat niitä, jotka eivät ole vielä päässeet nykyteknologian vauhtiin.
Koivisto tietää, että monelle ikäihmiselle tuottaa turhautumista viime vuosina nopeassa tahdissa tapahtunut digitalisoituminen.
– Moni pelkää digilaitteiden käyttöönottamista, koska pohjalla ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta tietokoneista.
–Pelko on ihan turhaa, sillä tabletin ja älypuhelimen oppimisen ensimmäinen askel on sen käyttöönottaminen, Kari Koivisto kannustaa.
Digitaipaleelle rauhallisin askelein
Kari Koivisto on digitaitoja opettaessaan huomannut sen, että monelta ikäihmiseltä puuttuvat aivan ensimmäisten askelten merkit digimaailmassa.
Se edellyttää neuvojalta digitaitotason tunnistamista.
– Joku on saattanut käydä jopa jollain kurssilla, mutta kurssin vetäjä on alussa edennyt liian nopeasti ja sitten on tiputtu heti kärryiltä. Jos ei siinä alussa kehtaa sanoa, että nyt meni hilseen yli, niin sitten loppuaika onkin pelkkää istuskelua. Neuvojalle täytyy uskaltaa sanoa, että nyt minä en ymmärrä.
Koiviston mukaan nettiselaimen käynnistämisestä ja hakutoiminnon opettelemisesta on hyvä aloittaa.
– Nykyään monet perustoiminnot kuten pankki ja veroasiat tehdään pitkälti verkossa, joten niiden opettelu on olennaisen tärkeää.
Tällä hän viittaa siihen, että hallituksen linjauksen mukaan vuonna 2023 sähköiset viranomaispalvelut ovat ensisijaisia.
– Myös sähköpostin käytön opettelu avartaa maailmaa, sillä sen avulla voi olla yhteydessä sukulaisiin ja ystäviin.
Kiinnostus heräsi jo 80-luvulla
Kari Koivisto innostui tietokoneista jo 80-luvulla, jolloin kotitietokoneet yleistyivät. Koivistojen kotiin hankittiin legendaarinen Commodore 64, jonka kanssa vierähti ilta jos toinenkin.
Kokemukset ”kuusnelosen” kanssa johtivat luontaiseen kiinnostuksen kasvamiseen, joka on vain kasvanut teknologian kehittyessä.
– Mutta työelämässä en tietokoneita käyttänyt.
Koivisto tietää, että moni ikäihminen karsastaa sen takia digilaitteisiin tarttumista, että ne eivät ole liittyneet työelämään.
– Elämä on ollut niin erilaista. Mutta nyt on aika ottaa reippaasti härkää sarvista. Apua löytyy ja digineuvojien opeilla pääsee liikkeelle.
Myös projektipäällikkö Joni Jokela Satakuntaliitosta kannustaa kaikkia digitukea antavia ja siitä kiinnostuneita ihmisiä ottamaan yhteyttä.
Kuvateksti: Kari Koivisto kannustaa kaikkia ikään katsomatta ottamaan digiloikan, sillä se helpottaa arkea ja yhteydenpitoa kaukaisempiin sukulaisiin ja ystäviin. Koivisto antaa digitukea muun muassa kansalaisopistossa. Kuvat: Jussi Hietikko
Mikä SataDigi?
- sähköisen asioinnin, palveluiden ja laitteiden käytön tukiverkosto
- auttaa itsenäiseen ja turvalliseen laitteen käyttöön ja sähköiseen asiointiin
- osa valtakunnallista, 14 maakunnan Digitaidot-hanketta
- rahoittaja: Valtiovarainministeriö
- kansallinen koordinaatio: Digi- ja väestövirasto
- maakunnallinen koordinaatio: Satakuntaliitto
Yhteystiedot:
- Joni Jokela, Satakuntaliitto
- p. 044 711 4338
- joni.jokela@satakunta.fi
- satakuntaliitto.fi/satadigi
- Ota seurantaan Digituki Satakunnassa -Facebook-sivu
Jussi Hietikko