Nykyään erilaisten lainojen hakeminen onnistuu nopeasti ja helposti netissä. Niin myös pikalainojen.
Pikalainan voi saada käyttöön nopeasti, mikä on hyödyllistä silloin, kun äkillinen rahantarve iskee. Pikalainaa haettaessa kannattaa kuitenkin vertailla tarjontaa, kuten muidenkin lainojen kohdalla.
Joitakin vuosia sitten pikalainoilla oli huono maine niiden korkeiden korkojen ja lyhyiden maksuaikojen takia, mutta tänä päivänä pikalainojen koroissa on katto ja niiden lainaehdot ovat aiempaa joustavammat. Nykyään pikalainaa voikin saada yllättävän edullisesti.
Mikä on pikalaina?
Pikalaina on nimensä mukaisesti laina, jonka saa käyttöön nopeasti. Se on pienehkö kulutusluotto, jonka hakemiseen ei tarvita vakuuksia tai takaajaa.
Pikalainoja haetaan netistä, ja niitä myöntävät vakuudettomiin lainoihin ja pikavippeihin erikoistuneet luotonmyöntäjät. Pikalaina tunnetaan myös nimillä pikavippi tai pieni laina. Joskus myös suuremman kokoluokan kulutusluotoista käytetään nimeä pikalaina.
Yleensä pikalaina on suuruudeltaan 200-2 000 euroa. Tyypillisesti pikalainan maksuaika on 2–24 kuukautta, mutta enimmillään kolme vuotta. Haettavissa oleva lainasumma ja maksuaika riippuu kuitenkin aina luotonmyöntäjästä.
Vielä joitakin vuosia sitten pikavipeissä saattoi olla todella korkeat korot ja lyhyet takaisinmaksuajat. Tämä ei kuitenkaan pidä enää paikkaansa ja nykyään pikalainoja voi saada hyvinkin edullisesti ja kohtuullisilla lainaehdoilla.
Nykyään pikalainoja koskee vuonna 2023 voimaan tullut lainojen korkokattoa säätelevä laki. Lain mukaan lainan nimelliskorko saa olla enintään 15 %. Tämän koron lisäksi voidaan veloittaa vielä Suomen pankin määrittämä viitekorko, jonka suuruus määritellään puolen vuoden välein.
Nimelliskoron päälle voidaan veloittaa vielä maksimissaan 150 euron edestä muita kuluja vuodessa tai vaihtoehtoisesti 0,01 % lainasummasta per päivä.
Edullisin pikalaina löytyy kilpailuttamalla pikalainat netissä
Jos tarkoituksenasi on löytää edullista pikalainaa netistä, kannattaa pikalainat ensin kilpailuttaa, sillä niiden lainaehdot voivat vaihdella huomattavasti eri lainapalvelujen välillä. Kilpailuttaminen on olennaista, mikäli lainakustannuksissa haluaa säästää.
Pikalainojen kilpailuttaminen ja vertailu onnistuu helposti lainavertailupalvelun kautta. Näin säästyy myös aikaa, sillä lainavertailualusta lähettää hakemuksen kaikille sen yhteistyökumppaneille. Lainojen kilpailuttaminen on maksutonta eikä se sido lainan hakemiseen.
Lainavertailut on automatisoitu, joten prosessi on nopea ja helppo ja mahdolliset lainatarjoukset saa saman tien. Lainatarjoukset ovat aina henkilökohtaisia, ja ne perustuvat luotonmyöntäjän arvioon hakijan maksukyvystä.
Lainatarjouksia verratessa olennaisinta on kiinnittää huomiota lainan todelliseen vuosikorkoon. Lainan nimelliskorko kertoo nimittäin ainoastaan lainasummalle kertyvän koron, kun taas todellisessa vuosikorossa otetaan nimelliskoron lisäksi huomioon myös lainan kaikki muut kulut. Muita kuluja voi esimerkiksi olla lainan avausmaksu ja tilinhoitomaksu.
Vaikka pikalainoissa on kyse suhteellisen pienistä summista, kannattaa lainan kilpailutus silti. Parin prosenttiyksikön ero voi tuntua mitättömältä, mutta kun lainan kokonaiskustannukset laskee vuositasolla, voi ero olla jopa satoja euroja.
Myös lainan takaisinmaksuajalla on merkitystä lainan kokonaiskustannusten kannalta. Mitä pidempi laina-aika, sitä enemmän sille kertyy korkoa ja muita maksuja. Lainaa kannattaakin hakea vain sen verran kuin sitä todella tarvitsee, eikä takaisinmaksua kannata turhaan pitkittää.
Kuka voi hakea pikalainaa?
Pikavipin hakemiseen pätee samat ehdot kuin muidenkin vakuudettomien lainojen hakemiseen. Jokainen lainapalvelu voi määrittää omat hakukriteerit, mutta seuraavat ovat yleisiä ehtoja lainan saamiselle:
-
Vähintään 18-vuoden ikä.
-
Vakituinen osoite Suomessa.
-
Suomalainen pankkitili.
-
Ei maksuhäiriömerkintöjä.
-
Säännölliset ja riittävät tulot.
Lopuksi
Pikalaina voi olla toimiva ratkaisu saada rahaa, kun rahantarve iskee akuutisti eikä omat säästöt riitä. Vaikka rahantarve olisi kiireellinen, kannattaa lainat silti kilpailuttaa, jotta löytää edullisimman lainan parhailla ehdoilla.
Koska lainatarjoukset ovat aina henkilökohtaisia, voi lainatarjousten koroissa kuitenkin olla suuria eroja.
Lainatarjoukset ja niiden korot vaihtelevat siis sekä hakijoittain että luotonmyöntäjittäin. Voit esimerkiksi saada pikalainaa edullisemmalla todellisella vuosikorolla kuin ystäväsi, koska taloustilanteenne ovat erilaiset. Voit myös saada samalle lainasummalle eri koron eri luotonmyöntäjiltä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että lain mukaan pikalainan nimelliskorko ei voi olla 20 prosenttia enempää eikä lainan muut kulut saa ylittää 150 euroa vuodessa. Näin ollen nykyään saatavat pikavipit ovat huomattavasti edullisempia kuin ennen korkokaton määrittelyä haetut pienlainat.