Kaupallinen yhteistyö

Selkeää säästöä yläpohjan lisäeristämisellä

Selluvillaeristys – ekoteko, joka säästää rahaa

Tip-rakentajat Oy tekee yläpohjan lisälämmöneristyksiä Satakunnan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueella.
– Kokemuksemme mukaan lähes kaikissa yli 10-vuotiaissa taloissa saavutetaan selkeää säästöä lisäämällä ekologista puhallusvillaa yläpohjaan, Tip-rakentajien Elina Mäki-Soini kertoo.
Lämpö siirtyy ylöspäin katonrajaan ja voidaankin laskea, että jopa 60% lämmöstä karkaa katon kautta, mikäli yläpohjan eristys on vajavainen. Sen vuoksi katon eristäminen on oleellisen tärkeää talossa.
Edullisen sähkön ja energian aikana lämpöhävikkiin ja yläpohjan eristyksiin ei kiinnitetty huomiota. Nyt nousseiden kustannusten ja ekologisuuden arvostuksen myötä, kiinnostus lämmityskustannusten pienentämiseen on kasvanut.
– Monessa asunnossa on ilmalämpöpumppu myös viilentämässä kesällä. Parempi eristys auttaa myös kesällä, sillä kuumuus ei tule samalla tavalla sisälle. Eristys toimii molempiin suuntiin. Sekin parantaa energiatehokkuutta, Mäki-Soini lisää.

Lisäeristystyö herättää monesti naapurustossa mielenkiinnon ja useasti poikii lisää eristettäviä kohteita alueella eli puskaradio toimii myös, kertoo Elina Mäki-Soini.


Sijoitus joka maksaa itsensä takaisin


TIP-rakentajat käyttävät ekologista selluvillaa, joka voidaan puhaltaa käytännössä minkä tahansa vanhan eristeen päälle.
Selluvillalla on kiistattomat lämmöneristysominaisuudet, se sitoo ja luovuttaa kosteutta tehokkaasti, eikä homehdu. Parempi eristys yläpohjassa tuo selkeää säästöä energiakustannuksiin.
Lisäeristyksen urakointi alkaa maksuttomalla alkukartoituksella, jossa tutkitaan rakennuksen nykyinen eristys, varmistetaan läpivientien ja piippujen suojaukset ja muut korjaustarpeet. Tämän jälkeen teemme asiakkaalle tarjouksen.
Saavutettuun hyötyyn nähden eristystyö on edullinen hankinta ja kotitalousvähennys tekee siitä vielä edullisemman. Meidän kauttamme on myös mahdollista saada joustava rahoitus, asiakkaalle sopivalla maksuaikataululla vinkkaa Mäki-Soini.

Yläpohjan eristämisessä on tärkeää hoitaa työ huolellisesti, jotta eristepaksuus pysyy hyvänä ja säästää energiakuluja tehokkaasti.


Lämpöeristystä usein liian vähän


Mäki-Soinin kokemuksen mukaan poikkeuksetta lähes kaikissa vanhoissa ok-taloissa on liian vähän eristettä yläpohjassa.
– Villan puhaltaminen on mahdollista tehdä väärin liian pienellä villamäärällä. Työ näyttää ensin hyvältä, mutta painuu nopeasti. Me teemme eristyksen kerralla ja kunnolla, Elina Mäki-Soini lupaa.
Yläpohjan eristyksiä voidaan tehdä ympäri vuoden, säästä riippumatta.
– Oma taloni, jossa olen asunut vajaa kymmenen vuotta oli siitä hyvä esimerkki. Talotehtaan jäljiltä en ole ullakkoa kolunnut ja nyt kun kävin tarkastamassa niin vähimmillään villaa oli vain 20 senttiä, kun suositus on 50-60 senttiä.
Erilaisia esimerkkejä on tullut vastaan muitakin. Tyypillistä on, että autotallirakennus on alunperin tehty pienemmällä eristysmäärällä, mutta sitä kuitenkin lämmitetään 20 asteeseen.
– Samalla tavalla energia sieltä katoaa taivaalle.
Ullakolla käydään harvoin ja energian kulutusta on vaikea arvioida. Maalämpötalossa pumppu käy vähän tiiviimmin, mutta hukkalämpöä ei huomaa muuten mistään.

TIP-rakentajat

Metsäruusunkatu 23, 26100 RAUMA
Elina Mäki-Soini, p. 045 869 9767
elina.maki-soini@tipoy.fi | www.tipoy.fi