
Yhä useampi raumalainen taloyhtiö on liittynyt Kiinteistöliittoon, joka on perustettu ajamaan taloyhtiöiden etuja.
Kiinteistöliitto tarjoaa neuvontapalveluja jäsentaloyhtiöiden hallitusten jäsenille, isännöitsijöille, sekä tilin- ja toiminnantarkastajille.
– Autamme kiperissäkin tilanteissa kertomalla menettelyohjeita lain ja taloyhtiön oman lain eli yhtiöjärjestyksen tulkintaan. Tarjoamme taloyhtiölle laki-, talous- ja veroneuvontaa, sekä korjaus-, teknistä- ja energianeuvontaa. Alan huippuosaajat ovat taloyhtiöiden käytettävissä, kun taloyhtiö on Rauman Kiinteistöyhdistyksen jäsen, kiteyttää Rauman Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja Mari Häyhtiö.
Rauman Kiinteistöyhdistys on osa valtakunnallista Kiinteistöliittoa.
Toiminnanjohtaja Häyhtiö kuvaa, että parhaimmillaan jäsentaloyhtiöt ovat saaneet asiantuntijoiden neuvojen avulla vahvistusta hallitustyöskentelyynsä ja säästäneet pitkän pennin.
Jäsenyydestä paljon hyötyä
Kiinteistöliiton jäsenille tehdyt verkkosivut ovat saaneet kiitosta aineistopankista, josta moni taloyhtiö on saanut nopeasti vastauksen kysymykseensä.
– Monet jäsenet ovatkin sitä mieltä, että jäsenmaksu on pieni raha verrattuna palveluihin, jotka jäsenyyden myötä ovat taloyhtiön hallituksen käytössä. Hallituksen jäsenillä, isännöitsijällä ja sitä kautta myös asukkailla on ajankohtainen tieto saatavilla, Mari Häyhtiö kuvailee.
Perinteisempiä, mutta yhtä ajankohtaisia tiedonlähteitä raumalaisille taloyhtiöille ovat Kiinteistölehti Lounais-Suomi sekä valtakunnallinen Kiinteistölehti.
– Ne tuovat paljon tietoutta taloyhtiömaailmasta, sekä ajankohtaisista ilmiöistä. Paikalliset jäsentiedotteet ja sähköpostitse lähetettävät uutiskirjeet tuovat myös ajankohtaista tietoa päätöksenteon tueksi, Mari Häyhtiö kertoo.
Isännöitsijän valinta oleellinen
Mari Häyhtiö kuvailee, että isännöitsijän ja hallituksen välinen toimiva yhteistyö on taloyhtiön hallinnon kulmakivi.
– Isännöitsijä huolehtii kiinteistön ja rakennusten pidosta ja hoitaa yhtiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Isännöitsijä vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Hänen mukaan taloyhtiön hallituksen tärkeimmät tehtävät ovat yhtiön sopimuksien seuranta sekä isännöitsijän valinta.
– Taloyhtiön hallituksen kannattaa perehtyä yhtiön sopimuksiin säännöllisesti ja päivittää omia tietojaan. Tiedon päivitykseen saa onneksi apua Rauman Kiinteistöyhdistykseltä ja Kiinteistöliitosta.

Liittyminen on vaivatonta
Mari Häyhtiö kannustaa taloyhtiöitä Kiinteistöyhdistyksen palvelujen ja toiminnan piiriin.
Liittyminen on varsin vaivatonta, sillä sen voi tehdä Kiinteistöliiton verkkosivujen kautta. Verkkosivuilta löytyy jäsenhakemuksen lisäksi myös koulutuskalenteri, yhteystietojen muutoslomakkeet ja yhteystiedot.
– Ja suoraan minuun voi myös olla yhteydessä, lisää toiminnanjohtaja.
Hän kuvailee tekevänsä mielellään työtä, jolla on merkitystä ja jossa saa antaa apua ja neuvoja taloyhtiöiden vastuuhenkilöille.
– Asiat menevät oikein ja sovussa eteenpäin, kun päättäjillä on tukiverkosto käytössään. Pidän omalta osaltani huolen siitä, että taloyhtiöiden asioita hoidetaan hyvällä osaamistasolla ja hyvillä mielin, kertoo Häyhtiö.
Rauman Kiinteistöyhdistys ry, 040 586 7123, rauma@kiinteistoliitto.fi, rauma.kiinteistoliitto.fi