Kaupallinen yhteistyö

“Tutkinnon suorittaminen toi itsevarmuutta työhön”

Rauman kaupungin asiakaspalvelukoordinaattori Mari Soilukari naurahtaa iloisesti kysymykselle hänen palvelusvuosiensa määrästä.

– Kyllä minä olen ollut kaupungilla töissä koko aikuisikäni. 19vuotiaana tulin ja sillä tiellä olen edelleen.

Tyytyväisyyttä työnantajaan lisää se, että koulutusta on saanut täydentää koko työuran ajan.

Työnsä ohessa hän on suorittanut WinNovassa muun muassa tietotekniikan ammattitutkinnon, liiketalouden perustutkinnon, Rauman kaupungin asiakaspalveluvalmennuksen, johtamisen erikoisammattitutkinnon ja palvelumuotoilun ja tuotekehitystyön opintoja.

Hän suoritti kaikki edellämainitut tutkinnot oppisopimuksella.

– Olen siitä onnekas, että työnantajani on tukenut kouluttautumistani ja antanut aikaa keskittyä koulutukseen. Ei tämä muuten olisi ollut mahdollista.

– Tietenkin työnantaja myös hyötyy siitä, että henkilöstö kouluttautuu.

Toriparlamentilta tuoreita ajatuksia

Mari Soilukari arvioi aikuisopiskeluun hakeutuvien olevan tavoitehakuisempia. Aikuisopiskelijat haluavat opinnoiltaan juuri tiettyä sisältöä, jota työelämässään tarvitsevat.

– Opinnot tuovat uutta näkökulmaa työelämään. Pystyy näkemään asioita laatikon ulkopuolelta. Varsinkin kaupungin kaltaisessa organisaatiossa tämä on tärkeää, Soilukari kuvailee.

Tuoreet näkökulmat ovat Soilukarin mukaan tärkeitä etenkin asiakaspalvelutyössä.

– On tärkeää, että asiakas on keskiössä ja otetaan jopa mukaan palveluprosessien suunnitteluun.

Tästä Soilukarilla on oiva esimerkki, kun hän ja hänen työkaverinsa kävivät kyselemässä toriparlamentilta, miten kaupungin palveluja voisi kehittää.

– Se oli todella avartavaa ja se synnytti oivalluksia, joita ei muuta olisi välttämättä tullut.

Asiakaskäynti torilla liittyi WinNovan Palvelumuotoilulla tuloksiin -valmennukseen.

Opintopisteitä työkokemuksesta

Kolmannen Naisen Äiti pojastaan pappia toivoi -kappaleessa Pauli Hanhiniemi pohtii nuoruusaikoja ja laulaa: “Ei oo ihme, että koulut kesken jäi”.

Mari Soilukarikin toteaa, että ehkä hänenkin olisi nuorempana kannattanut opiskella pidemmälle, mutta aikuisopiskelijan etuna on aina työkokemus.

– WinNovassa kokemus ja osaaminen lasketaan mukaan ja se vaikuttaa luonnollisesti opintojen kestoon.

Aikuisiällä opiskelu antaa hänen mukaansa itsevarmuutta.

– Etenkin johtamisen erikoisammattitutkinto oli sillä tavalla hyvä, sillä olin kuitenkin jo toiminut esimiestehtävissä, mutta tutkinnon suorittaminen toi varmuutta.

Mari Soilukari kannustaakin aikuisopintojen tielle.

– WinNovassa suhtaudutaan erittäin hienosti juuri siihen omaan osaamiseen, ettei tarvitse opiskella sellaisia asioita, jotka jo osaa.

Sivistystä koko elämän mitalta

Aikuisena opiskelu antaa elämällä hänen mukaansa myös paljon muuta sisältöä.

– Kaikenlainen itsensä sivistäminen on ihmiselle hyväksi, oli sitten minkä ikäinen hän on.

Myös opiskelijaryhmään kuuluminen oli hänelle erittäin positiivinen kokemus.

– Varsinkin WinNovan johtamisopinnot osoittautuivat tiiviiksi kokemukseksi, sillä niihin kuului parin päivän intensiivikursseja leirikeskuksessa, jolloin pystyi keskittymään pelkästään opiskeluun. Kun pääsi arjesta irti, sai monia ahaaelämyksiä, Soilukari muistelee.

WinNovasta liiketoiminnan monipuoliset koulutukset

Kehitä omaa tai henkilöstön osaamista liiketoiminnan eri tutkintojen avulla :

  • Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
  • Liiketoiminnan perustutkinto – merkonomi
  • Liiketoiminnan ammatti- ja erikoisammattitutkinto
  • Lähiesimiestyön ammattitutkinto
  • Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perus- ja ammattitutkinto
  • Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto - työnjohtaja
  • Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto
  • Yrittäjän ammattitutkinto

Oppisopimuksella tutkintokoulutukset ovat maksuttomia.

Kysy lisää:

Oppisopimusvastaava Teijo Wahlman, teijo.wahlman@winnova.fi, puh. 044 455 8263
Koulutusvastaava Anu Ramberg, anu.ramberg@winnova.fi, puh. 044 455 8179

Jatkuva haku: winnova.fi/liiketoiminta