Kaupallinen yhteistyö

Vahvalle pohjalle on hyvä rakentaa unelmia

Silloin kun Pope OY:n Rami Lehtonen (vas.) ja Mikko Kauppi tulivat ensimmäisen kerran tälle tontille Vasaraisissa, se oli pelkkää metsää. Popen jälkeen tontille saapuvat talopakettifirman työntekijät.

Oma koti on monen suomalaisen unelma ja jälleen yksi unelma on nousemassa Kaaron asuinalueelle.

Tämä unelma on nyt siinä vaiheessa, että tontilla on tehty pohjatyöt ja talon ulkoseinät ja katto on jo ylhäällä. Seuraavaksi vuorossa on lattian valaminen.

Talon pohjatyöt Teppo Roströmille ja Sanna Puumalaiselle teki raumalainen Pope Oy. He ovat enemmän kuin tyytyväisiä raumalaisen Pope Oy:n kädenjälkeen.

- Talon pohjat tehtiin juuri niin kuin oli etukäteen sovittu eikä aikataulussa jääty jälkeen.

He kertovat, että juuri tämän takia he valitsivat Mikko Kaupin Popen pohjatöiden tekijäksi.

- Kuultiin niin paljon hyvää Popen työnjäljestä, ettei edes kyselty muilta, Teppo Roström kertoo helposta valinnasta.

- Myös talotoimittajan työmaapäällikkö kehui, että täällä on kaikki tehty viimeisen päälle, Sanna Puumalainen lisää.

Maanrakennusala kuuluu niihin aloihin, joilla tärkein markkinointitapa on oma työn jälki.

- Me työskentelemme avaimet käteenperiaatteella eli asiakkaan ei tarvitse oikeastaan edes käydä tontilla, Mikko Kauppi kertoo.

Kaarolaisperheen kodin pohjatyöt ovat hyvä esimerkki siitä, mitä Pope tekee. Tosin tässä tapauksessa perhe kaatoi tontilta itse puut talon tieltä. Hyvin usein Pope hoitaa puiden kaadon ja kantojen poiston sekä muut tarvittavat maan muokkaustyöt.

Sen jälkeen on vuorossa murskemassojen tiivistäminen ja tasoitus ja samalla tehdään tarvittavat putkitukset, mukaan lukien sade-, salaoja-,vesi- ja viemäriputket, sekä putket myös sähkö- sekä muita kaapeleita varten.

Kun talon sokkeli on valettu, Pope palaa tontille jatkamaan töitään. Silloin vuorossa on sokkelin sisätäyttö ja routaeristyksien tekeminen talon ulkopuolelle.

Pohjatöiden tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Siksi ne täytyy tehdä talounelman alkuvaiheessa niin hyvin, ettei kenenkään tarvitse tulla tontille vuosien jälkeen korjaamaan virheitä.

Sen takia nykyisin luotetaan alan ammattilaiseen.

- Ongelmia tulee, jos ei salaojia kaiveta tarpeeksi syvälle tai työt tehdään muuten hutiloiden. Oikein tehdyt pohjatyöt pitävät kosteuden poissa talosta, Mikko Kauppi muistuttaa.

Salaojien ja viemäristöjen puutteista saatiin viime kesänä Raumallakin ikäviä esimerkkejä, kun tulvavesi pääsi kiinteistöjen kellareihin.

- Kun jälkikäteen aletaan korjaamaan, niin se on aina työläämpää ja silloin hintakin nousee, Kauppi pohtii.

Satakunnassa ja Pirkanmaalla operoiva Pope tekee töitä kalenterivuoden ympäri.

- Jos suunnittelee talon rakentamisen aloittamista keväällä, kannattaa olla nyt yhteydessä, Kauppi suosittelee.

Omakotitalon pohjatyöt valmistuvat noin 4-14 päivässä. Aikaan vaikuttavat maaston muoto ja maalaji ja se, kuinka lähellä vesi- ja viemäriputket kulkevat.

Talojen pohjien ja maanrakennustöiden lisäksi yritys tekee jätevesijärjestelmiä ja suunnittelee niitä sekä salaojituksia.

Pope Oy toimii myös Biolanin ekomestarina eli jätevesituotteiden jälleenmyyjänä ja asentajana.

- On tässä 600-700 talonpohjaa tehty reilun parinkymmenen vuoden aikana, mutta paljon muutakin, Mikko Kauppi arvioi.

Pope Oy tekee jätevesipumppaamojen asennuksia ja myös niiden huoltotöitä. Oikean jätevesijärjestelmän valinnassakin tarvittaessa opastetaan.

- Pumppaamojen asennuksissa asiakas saa alusta loppuun valmiin paketin, Mikko Kauppi kertoo.

Mikko Kauppi jatkaa, että pumppaamot ovat nykyisin niin teknisiä, että niitä voisi verrata pieniin tietokoneisiin.

- Ne ovat käyttäjän näkökulmasta myös melko vaivattomia.

Pope Oy:lla on pitkä kokemus etenkin Grundfosin Polar 9-pumppaamojen asentamisesta ja huollosta.

Polar 9-pumppaamoa pidetään erittäin luotettavana pumppaamona ja se soveltuu erinomaisesti omakotitalojen, kesämökkien ja muiden pienten kiinteistöjen käyttöön.

Tilaa unelmillesi perusta täältä.