Kaupallinen yhteistyö

Vanhan talon voi pilata väärillä remonteilla tai materiaaleilla

Raumalainen remonttialan yrittäjä Petri Alén on erikoistunut vanhojen talojen remontointiin.

Petri Alénilla on pitkä kokemus vanhojen talojen remonteista. Hän kertoo, että väärin tehdyllä remontilla voi pilata terveenkin rakenteen.

Vaikka raumalainen Remontti- ja maalausliike Alén on tehnyt reilun kahdenkymmenen vuoden ajan remontteja laidasta laitaan, on Petri Alén tiimeineen erikoistunut vanhojen talojen remontointiin.

Vanhojen talojen remontointi on tarkkaa asiantuntijatyötä, jossa rakentamisen historian tunteminen on olennaisessa osassa.

Toisin sanoen, remontoijan täytyy ymmärtää se, miten talo on aikanaan rakennettu.

– Täytyy olla perillä talon kosteuskäyttäytymisestä, ettei pilaa taloa muuttamalla sen luontaista hengittävyyttä. Esimerkiksi hirsirakenteisessa talossa rakenteiden kosteuden kuuluu kulkea molempiin suuntiin, sisään ja ulos.

– Tärkeintä on ymmärtää vanhaa taloa ja sen rakenteita remontoidessa, ettei pilaa sitä.

Materiaalit ovat myös olennaisessa osassa.

– Missään nimessä ei sotketa esimerkiksi purueristeeseen kivivillaa, vaan jatketaan puupohjaisilla eristemateriaaleilla.

Väärin tehty remontti voi pilata
terveen rakenteen

Petri Alén kertoo, että höyrynsulkumuovi väärässä paikassa voi aiheuttaa ongelmia.

– Liiallinen lisäeristys estää vanhan eristeen luonnollisen kuivumisen tai voi tukkia yläpohjan ilman kierron.

Hän alleviivaa, että jokainen talo on oma yksilö ja taloissa on erilaisia rakenteita.

– Siksi rakenteiden korjaamista ei voi täysin yleistää. Eli se, mikä toimi naapurilla, ei välttämättä toimi teillä.

Tästä syystä remontin suunnittelu kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä remonttiammattilaiseen.

– Kaikki alkaa kohteen tarkalla katselmuksella.

Nämä merkit kertovat
kylppäriremontin tarpeesta

Petri Alén arvioi, että monessa talossa, jossa sauna- ja kylpyhuonetilat on tehty ennen 2000-lukua, remontti alkaa olla enemmän kuin ajankohtainen.

Alén kertoo, että kostean tilan remontti on auttamatta edessä siinä vaiheessa, kun seuraavia merkkejä esiintyy.

– Jos ilmanvaihto ei toimi kunnolla, laatat tai saumalaastit alkavat irtoilla, lika laattojen välissä on niin pinttynyttä, ettei sitä saa pesemällä pois tai tilassa on paha haju. Silloin on korkea aika ryhtyä toimeen, Alén alleviivaa.

Hän muistuttaa, että kosteiden tilojen nykyaikaiset vesieristeet kehitettiin vasta 2000-luvun alussa.

Alén kertoo, että vanhoihin taloihin alettiin tehdä 50- ja 60-luvuilla saunoja ja kylpyhuoneita samalla ajatuksella kuin aikaisemmin oli tehty ulkorakennusten pihasaunoja.

– Valitettavasti tällä ajatuksella ei ihan onnistuttu.

Alén toteaa, että näitä tiloja on korjattu erilaisilla menetelmillä eri vuosikymmeninä, erilaisin tuloksin.

Samaan hengenvetoon Alén kuitenkin lisää, että talon kuntoa on vaikeaa arvioida pelkästään sen mukaan, milloin remontti on viimeksi tehty.

– Ongelmat ja virheet eivät aina näy ennen rakenteiden avaamista.

Koronavirus ei pysäyttänyt
remontteja

Vanhojen talojen remonttien lisäksi Remontti- ja maalausliike Alén tekee rautaisella ammattitaidolla uudisrakennustyöt ja vaativat kosteusvauriokorjaukset.

Koronaviruspandemian ensimmäinen shokki pysäytti vuosi sitten remonttitoiminnan pariksi viikoksi, mutta sen jälkeen Alénin puhelin on soinut tasaiseen tahtiin.

Ensi kesänkin kalenteri täyttyy tällä hetkellä kovaa vauhtia.

– Jos ensi kesänä aikoo teettää esimerkiksi julkisivuremonttia, kannattaa ottaa jo nyt yhteyttä. Myös pienemmistä remonteista kannattaa soitella hyvissä ajoin etukäteen.

REMONTTI JA MAALAUS ALEN