
Otsikon mainoslause on raumalaisille hyvin tuttu ja kaikki tietävät, että se on Lämpö-Kartanon.
Lehtihaastattelussa pulpahtanut sutkaus on kulkenut tunnuslauseena jo 27 vuoden ajan.
- Aina joku veistelee, että joko on molemmissa polvissa vettä, Simo Kartano hymyilee.
Simo Kartano perusti Lämpö-Kartanon vaimonsa Aulikki Kartanon ja Jarmo Vahalan kanssa toukokuussa 1979.
Perustamiselle alkusysäyksensä antoi Huberin asennustoiminnan lopettaminen Raumalla saman vuoden keväällä. Uusia asennustöitä ei saanut ottaa vastaan, mutta asiakkaat soittelivat silti.
Työnjohtajana Huberilla työskennellyt Simo Kartano päätteli, että asennustöitä tekevälle yritykselle olisi Raumalla töitä. Huberilta jäi takuutöitäkin.
- Ei sitä yrittäjäksi ryhtymistä sen kummemmin miettinyt. Putkitöitä oli ja niitä jatkettiin omalla nimellä, kun Huberin johdolla ei ollut mitään sitä vastaan, Simo Kartano muistelee.
Lämpö-Kartano on ollut perheyritys aivan historiansa alusta lähtien. Vaimo Aulikki vastasi kirjanpidosta ja pojat Jyrki ja Jouni olivat monella putkikeikalla mukana vähän kuin retkellä, eväätkin oli laitettu pojille mukaan.
- Kova polte oli päästä töihin mukaan. Joskus 13vuotiaana taisin päästä ensimmäisen kerran putkihommiin, Jyrki kertoo.
Jyrki valmistui myöhemmin LVI-teknikoksi. Opiskeluaikana hän koki tuntevansa alan paremmin kuin moni opettajansa.
- Tästä johtuen työt olivat jo silloin pääosassa ja opiskelu pakkopullaa.

Perheyritys siirtyi viime vuonna kokonaan Jyrkin nimiin, mutta Simo ei malta olla putkihommista kokonaan eläkkeellä. Pitkäaikaiset asiakkaat soittavat yhä suoraan hänelle.
- Välillä on niin kova kiire, että minä käyn tekemässä öljypoltinkeikan tai korjaamassa vuotavan putken.
Lämpö-Kartano toimii näinäkin päivinä samalla periaatteella kuin ennenkin.
Vaikka varsinaista päivystystä ei ole, töihin lähdetään juuri sillä hetkellä, kun asiakas soittaa, että hänellä on akuutti ongelma.
Perheyritystä on vahvistanut Jyrkin vaimo Mia, joka hoitaa paperi- ja laskuliikennettä yhdessä Aulikin kanssa.
Neljässä vuosikymmenessä putkihommat ja materiaalit ovat muuttuneet, vaikka periaate ei tietenkään ole. Vesien täytyy liikkua ja talon täytyy lämmetä.
Alkuvuosina Lämpö-Kartanon työt olivat lähes sataprosenttisesti uudisrakennuskohteita. Raumalta löytyy muutama sata omakotitaloa, johon Lämpö-Kartano on tehnyt LVI-työt.
- Hyvin hoidetut kohteet ovat toimineet parhaana markkinointikeinona, Simo toteaa.
Nykyisin Lämpö-Kartano tekee LVI-alan korjaustöiden ja urakoinnin lisäksi lämmitysjärjestelmien ja jätevesiratkaisujen suunnittelua sekä niiden asennuksia ja saneeraustöitä.
Simolla on hauska tarina hänen putkialalle lähtemisestään. Tarinan aikoihin hän oli nuori maalaiskunnan poika.
- Olin opettamassa juhannusaaton aattona varsaa vetämään rattaita, kun auto tuli maantiellä vastaan. Hevonen vikuroi, joten auton oli pysäytettävä.
Kuski oli putkiliikkeen omistaja.
- Hän katseli touhujani ja kysyi, että eikö putkityö olisi helpompaa kuin hevosella ajo, Simo nauraa.
Simo vastasi miehen kuittailuun, ettei tiedä kun ei ole koskaan kokeillut putkitöitä. Mahdollisuus kokeiluun tarjoutui heti juhannuksen jälkeen ja näin pitkä ura alkoi.
Neljän vuosikymmenen kiteyttäminen yhdeksi lauseeksi päättää haastattelun nauruun.
- Yhtään päivää en kadu, Simo Kartano miettii tyytyväisenä.
- Vaikka jonkun päivän voisi kyllä vaihtaa, Jyrki sutkauttaa.
Tästä osoitteesta talon LVI-asiat kerralla kuntoon.