
Afrikan mantereella koronaviruksesta aiheutuneiden kuolemien osuus on noussut korkeammalle kuin mitä on koko maailman keskiarvo. Tilanne on hälyttävä, sillä missään Afrikan maassa ei ole vielä aloitettu koronarokotuksia lännessä kehitetyillä rokotteilla. Esimerkiksi Etelä-Afrikka joutuu maksamaan rokoteannoksistaan 2,5-kertaisen hinnan Euroopan maihin verrattuna.
Koronapandemian alkuvaiheessa Afrikka oli pitkään tartuntatilastoissa alemmalla tasolla kuin muut maailman alueet. Tätä selitettiin vähäisellä testauksella ja nuorella väestöllä.
Viime torstaina mantereen tartuntatauteja seuraavasta elimestä CDC:stä kerrottiin, että koronaviruksen siellä saaneista kuolee 2,5 prosenttia, mikä on korkeampi osuus kuin koko maailman keskiarvo 2,2 prosenttia.
– Kuolleiden osuus alkaa olla hyvin huolestuttava ja se koskee meitä kaikkia, sanoi CDC:n johtaja John Nkengasong Reutersin mukaan.
Yli kolmen prosentin lukema on muun muassa Egyptissä, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Sudanissa.
Maailman terveysjärjestö WHO ei kuitenkaan ole vielä yhtä huolestunut näistä luvuista. WHO:n Afrikan johtajan Matshidiso Moetin mukaan korkea prosenttiosuus johtuu todennäköisesti Etelä-Afrikassa tavatusta entistä tarttuvammasta viruksen muodosta.
E-Afrikka maksaa 2,5-kertaisen hinnan Eurooppaan verrattuna
Etelä-Afrikan terveysministeriön mukaan maa joutuu ostamaan Astra Zenecan covid-19-rokotetta liki 2,5 kertaa kalliimmalla hinnalla kuin useimmat Euroopan maat.
Astra Zenecan rokotteesta on kaavailtu pelastusta kehittyvien maiden koronaongelmaan, sillä sitä on paljon helpompi kuljettaa ja varastoida kuin Pfizerin ja Biontechin tai Modernan rokotetta. Viime viikolla Astra Zeneca kuitenkin ilmoitti tuotantovaikeuksista, mitkä hidastavat sen rokotteen saamista maailmalla.
Terveysviranomaisten mukaan Etelä-Afrikassa rokoteannoksesta joudutaan maksamaan 5,25 dollaria, kun Euroopassa hinta on 2,16 dollaria per annos, kertoo Guardian-lehti.
Etelä-Afrikka on kärsinyt koronasta pahiten mantereella. Siellä on tilastoitu jo yli 1,3 miljoonaa koronavirustartuntaa ja 38 800 kuolemaa. Maan tavoitteena on rokottaa kaksi kolmannesta sen asukkaista – noin 40 miljoonaa ihmistä kaikkiaan 60 miljoonasta – jotta siellä saavutettaisiin laumasuoja tämän vuoden loppuun mennessä.
Maan terveysviraston apulaisjohtaja Anban Pillay sanoo, että korkeampi hinta johtuu siitä, että Euroopan maat ovat olleet mukana rokotteen tutkimuksessa ja kehitystyössä saaden näin alennusta rokotteen hinnasta.
WHO varoitti rokotenationalismista ja kiskurihinnosta
WHO on varoittanut "rokotenationalismista" ja "kiskurihinnoista" koronarokotteisiin liittyen.
– Maailma on katastrofaalisen moraalisen epäonnistumisen partaalla, ja se maksetaan köyhimpien maiden ihmishengillä, varoitti WHO:n pääjohtaja Tedros Ghebreyesus BBC:n mukaan.
Hän sanoi, että 49 rikkaimmassa maassa on annettu ihmisille jo noin 40 miljoonaa rokoteannosta, kun eräässä köyhimmistä maista annoksia oli rokotettu vain 25 kappaletta. Hän ei sanonut, mikä maa oli kyseessä.
Afrikan maissa koronarokotuksia länsimaisilla rokotteilla ei ole vielä aloitettu ollenkaan. Euroopassa ensimmäiset rokotukset aloitettiin jo liki kaksi kuukautta sitten.
Seychellit, Marokko ja Egypti ovat aloittaneet rokotukset kiinalaisella Sinopharm-rokotteella, Guinea venäläisellä Sputnik V:llä.
Afrikan unioni on varmistanut saavansa 270 miljoonaa rokoteannosta, mutta ne saadaan aikaisintaan huhtikuusta alkaen.