Ainakin 25 kuoli ja tuhansia loukkaantui valtavassa räjähdyksessä Beirutissa – "Se on täysi kaaos", sanoo silminnäkijä

Räjähdys aiheutti laajoja tuhoja Beirutin satamassa.
Räjähdys aiheutti laajoja tuhoja Beirutin satamassa. Kuva: epa08583771

Ainakin 25 ihmistä on kuollut ja yli 2 500 loukkaantui valtaisassa räjähdyksessä Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tiistai-iltana.

Räjähdys sattui kaupungin satama-alueella, missä on räjähteitä ja räjähdysherkkiä kemikaaleja sisältäviä varastoja, kertoivat Libanonin valtiollinen uutistoimisto NNA ja kaksi turvallisuuslähdettä uutistoimisto Reutersille.

Räjähdyksen syy tai se, millaisia aineita varastoissa on, ei ole vielä selvillä.

Lisäksi Beirutin sataman johtaja kertoi Sky Newsille, että joukko palomiehiä katosi räjähdyksen yhteydessä.

Räjähdys tuntui Kyproksella asti

Tapahtumasta sosiaalisessa mediassa leviävissä videoissa satama-alueella näkyy harmaa savupatsas, jota seuraa valtava räjähdys. Sen paineaalto lennättää kuvaajat taaksepäin.

Räjähdyksen jälkeen Beirutin kaduilla näkyi pökerryksissä hortoilevia itkeviä ihmisiä, jotka pyrkivät selvittämään läheistensä kohtaloa. Osa heistä oli haavoittuneita.

– Näin tulipallon ja savupatsaan Beirutin yllä. Ihmiset huusivat ja juoksivat verissä päin. Rakennuksista oli irronnut parvekkeita. Pilvenpiirtäjien ikkunat särkyivät ja putosivat kaduille, kertoi yksi Reutersin haastattelema silminnäkijä.

Toisen silminnäkijän mukaan hän näki harmaata savua sataman lähellä, jonka jälkeen hän kuuli räjähdyksen. Sen jälkeen savu muuttui mustaksi ja liekkejä näkyi.

– Kaikki ikkunat keskustassa ovat rikki ja loukkaantuneita kulkee ympäriinsä. Se on täysi kaaos.

Kyproksella, noin 180 kilometrin päässä Libanonista, asukkaat ovat kertoneet kahdesta nopeasti toisiaan seuranneesta räjähdyksestä. Yksi pääkaupunki Nikosian asukas kertoi Reutersille talonsa tärisseen.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö on kertonut seuraavansa tapahtumia. Israel puolestaan on sanonut, ettei sillä ole mitään tekemistä räjähdyksen kanssa.

Israel on tarjonnut humanitaarista ja lääketieteellistä apua Libanonille räjähdyksen vuoksi. Myös useat muut maat ovat tarjoutuneet auttamaan.