Duuma hyväksyi odotetusti Putinin ehdottaman pääministerin – entinen verohallinnon johtaja tuskin tekee omia poliittisia linjauksia

Kuva: ALEXEY NIKOLSKY / SPUTNIK / KREMLIN POOL

Ensin Venäjän valtapuolue Yhtenäinen Venäjä hyväksyi torstaina yksimielisesti presidentin Vladimir Putinin ehdottaman yllätysvalinnan pääministeriksi. Pian sen jälkeen duuma odotetusti siunasi presidentin valinnan.

Putin ehdotti keskiviikkona uudeksi pääministeriksi liittovaltion verohallinnon johtajaa Mikhail Mishustinia, 53, – miestä, jonka poliittinen tausta on lähes olematon. Silti kukaan kansanedustajista ei äänestänyt Mishustinia vastaan. Puolesta kertyi 383 ääntä 424:stä. Loput olivat äänestyksestä poissa.

Mishustinin valinta on osa poliittisen järjestelmän uudistamista, josta Putin ilmoitti yllätyksenä vuotuisessa puheessaan kansakunnan tilasta. Poliittisen kentän ravistelu johti pitkäaikaisen pääministerin Dmitry Medvedevin ja hänen hallituksensa eroilmoitukseen.

Duuma käsitteli Putinin ehdotusta Medvedevin seuraajasta torstaina. Venäjän duuma on valittu vallanpitäjien ohjauksessa tapahtuvan ehdokasasettelun pohjalta. Duumassa Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueella on enemmistö. Se tarkoittaa, että jo pelkkä valtapuolueen tuki riittää takaamaan, että Putinin tahto toteutuu.

Duuman odotetaan äänestävän Mishustin ehdokkuudesta myöhemmin torstaina, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tuoreet muutokset nähdään laajalti Putinin pyrkimyksenä tarrata tiukemmin kiinni vallankahvaan. Uudistusten avulla Putin pyrkinee säilyttämään tukevan jalansijan myös presidenttikautensa päättyessä vuonna 2024. Putin on hallinnut Venäjän politiikka kahden vuosikymmenen ajan – niin presidenttinä kuin välissä pääministerinäkin.

Tammikuun vallankumous

Samalla, kun Putin ilmoitti poliittisista uudistuksista, hän tiedotti perustuslakiin suunnitelluista uudistuksista. Ne antaisivat hänelle mahdollisuuden jatkaa presidenttikauden jälkeen esimerkiksi pääministerinä tai uudessa roolissa valtioneuvoston johdossa, kertoo Reuters. Kyseessä on virka, jonka perustamisesta hän on kertonut olevansa kiinnostunut.

Venäjän nykyisen perustuslain mukaan presidentti voi toimia virassa korkeintaan kahden kauden ajan, mikä tarkoittaa, ettei Putin lain mukaan voi asettua ehdolle enää nykyisen kauden jälkeen.

– On kaikille selvää, että kaikki menee ainoastaan kohti Putinin asettamista valtaan loppuiäksi, kirjoitti oppositiopoliitikko Leonid Volkov sosiaalisessa mediassa Reutersin mukaan.

Venäläinen sanomalehti Kommersant kutsui torstaina Putinin toimia "tammikuun vallankumoukseksi". Lehden mukaan uudistukset vaikuttavat olevan vain alku useille muille muutoksille.

Soraäänistä huolimatta Putin on yhä kotimaassaan suosittu. Reutersin mukaan monen Putinin kannattajan on vaikea kuvitella Venäjän poliittista kenttää ilman nykyistä valtiojohtajaa.

Uudistukset heiluttavat talouselämää

Putinin keskiviikkona julkistamat uudistusaikeet aiheuttivat välittömästi kuhinaa maan talouselämässä. Moni talousvirkailija peruutti torstaille kaavaillun puheenvuoronsa Venäjän vuoden ensimmäisessä talousfoorumissa sen jälkeen, kun tieto torstaina ilmoitetuista poliittisista uudistuksista tuli julki. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Ruplan arvo heikkeni hieman, kun sijoittajat odottivat tietoa uudesta hallituksesta.

Venäjä kamppailee parhaillaan heikon talouskasvun ja epävakaan polttoainehinnan kanssa. Taloustilannetta hankaloittavat länsimaiden asettamat talouspakotteet, jotka tulivat voimaan sen jälkeen, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan vuonna 2014.