Eduskunnassa jäljitetään koronalle mahdollisesti altistuneita – pääministerin ensimmäinen testitulos negatiivinen

Kansanedustaja Tom Packalénin (ps.) koronatartunta on ensimmäinen todettu kansanedustajan koronatartunta. Aiemmin keväällä eduskunnan viidellä eduskunnan työntekijällä todettiin koronatartunta. Eduskunnassa työskentelee 700 ihmistä. Kansanedustajat eivät ole luvussa mukana.
Kansanedustaja Tom Packalénin (ps.) koronatartunta on ensimmäinen todettu kansanedustajan koronatartunta. Aiemmin keväällä eduskunnan viidellä eduskunnan työntekijällä todettiin koronatartunta. Eduskunnassa työskentelee 700 ihmistä. Kansanedustajat eivät ole luvussa mukana. Kuva: Arttu Laitala

Eduskunnassa on jatkettu mahdollisesti koronalle altistuneiden henkilöiden etsintää vielä lauantaina.

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan koronalle altistuneiden määrä on parisenkymmentä.

Altistuneet ovat omaehtoisessa karanteenissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén kertoi perjantaina, että hänellä on todettu koronavirustartunta, jonka vuoksi hän on kotona karanteenissa. Packalén on kertonut, että hänen oireensa ovat olleet lieviä.

Rauhio kertoi, että mahdollisesti altistuneiden henkilöiden jäljittämiseen osallistuvat niin eduskunnan työterveys kuin Helsingin kaupungin terveysviromaisia ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ihmisiä.

– Jäljitys ei suinkaan ole eduskunnan työterveyden harteilla, vaan siihen osallistuu paikallisia terveysviranomaisia, Rauhio totesi.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoi aiemmin kuluneella viikolla saaneensa flunssan oireita, jonka vuoksi hän oli pari päivää kotona.

– En huomannut mennä pikakaistalle ja sain koronatestituloksen vasta tämä aamuna. Se oli negatiivinen, Tavio kertoi.

Pääministerin tulos negatiivinen

Pääministeri Sanna Marinille (sd.) Brysselin Eurooppa-neuvoston kokouksesta maahantulon yhteydessä tehdyn koronatestin tulos on negatiivinen.

Valtioneuvosto tiedotti lauantaina iltapäivällä, että Marin jatkaa omaehtoista karanteenia ja hänet testataan uudelleen maanantaina.

Omaehtoinen karanteeni päättyy, jos myös toisen koronatestin tulos on negatiivinen.

Marin poistui Eurooppa-neuvoston kokouksesta perjantaina, heti sen jälkeen, kun tietoa Packalènin tartunnasta tuli julki.

Varotoimet liittyvät siihen, että pääministeri oli ollut eduskunnassa samassa valiokuntien kokouksessa kuin Packalèn.

Itävallan ulkoministerillä koronatartunta

Uutistoimisto Reuters kertoi lauantaina, että Itävallan ulkoministerillä Alexander Schallenbergillä on todettu koronavirustartunta.

Hän on voinut saada tartunnan Euroopan unionin ulkoministereiden kokouksessa maanantaina 12. lokakuuta.

Myös samaan kokoukseen osallistuneen Belgian ulkoministeri Sophie Wilmèsin koronavirustartunta varmistui.

Ulkoministerin tartunnan vuoksi kaikki hallituksen jäsenet testataan koronaviruksen varalta.

EU:n ulkoministereiden kokouksessa Luxemburgissa maanantaina oli paikalla muun muassa Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja EU-komissaari Jutta Urpilainen (sd.).

Suomen ulkoministeriö twiittasi lauantaiaamuna, että Haavisto kävi kokouksen jälkeen kahdessa koronavirustestissä, joiden tulokset olivat negatiivisia.

Suomessa 160 uutta tapausta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi lauantaina, että Suomessa todettu 160 uutta koronatapausta.

Suurin osa näistä tapauksista sijoittuu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle, jossa tapauksia on vahvistettu 128 kappaletta. Muissa maakunnissa tapausten määrä on alle kymmenen.

Viimeisen kahden viikon aikana Suomessa on raportoitu 2 815 uutta tartuntaa, mikä on 1 426 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaiken kaikkiaan Suomessa on todettu yli 13 200 korontartuntaa.

Edit: Muutettu hallintopäällikkö hallintojohtajaksi klo 20.