Hallitus ei kaadu jalkapantoihin, mutta niistä inttäminen on oireellista

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tuskin yllättyi tiistaisista lausunnoistaan nousseesta kohusta.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tuskin yllättyi tiistaisista lausunnoistaan nousseesta kohusta. Kuva: Joel Maisalmi

Tiistain poliittisen kohun aiheuttivat sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) Ylen aamun vieraana antamat lausunnot kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden jalkapantavalvonnasta. Asiasta on kirjaus hallitusohjelmassa, mutta Ohisalon mukaan tehtyjen selvitysten perusteella jalkapantoja ei kuitenkaan oltaisi ottamassa käyttöön.

– Selvitys on päätynyt siihen tulokseen, että tällainen ei ole kustannustehokasta, se ei ole järkevää tässä tilanteessa, Ohisalo kommentoi Ylen aamussa.

Ohisalon ilmoitus tuli hallituskumppaneille ilmeisenä yllätyksenä. Jalkapanta-asia on jo aiemmin kiristänyt etenkin vihreiden ja keskustan välejä, ja hallituskumppani keskustan riveistä Ohisalon lausuntoa kommentoitiin melko happamasti.

Kaikkein kärkkäimpänä oli vähemmän yllättäen kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.), joka veti Twitterissä esiin jo H-sanan: hallituskriisi.

Turvapaikanhakijoihin liittyvät asiat herättävät aina tunteita. On vaikea kuvitella, että juuri mikään muu ns. isossa kuvassa yhtä triviaali asia kuin turvapaikanhakijoiden tekninen valvonta herättäisi näinkin suuria intohimoja.

Jalkapantojen käyttöön ottamisesta väännettiin jo hallitusneuvotteluissa, eikä sisäministeri Ohisalo varmasti yllättynyt asian saamista reaktioista. Jos ja kun hallituskumppanit saivat kuulla selvitysten linjauksista tv-haastattelusta, kärttyinen reaktio oli odotettavissa.

Ohisalo painotti myöhemmin tiistaina hallituksen tekevän linjauksensa selvityksen pohjalta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) muistutti kaikista hallitusohjelmaa koskevista muutoksista sovittavan aina yhdessä kaikkien hallituspuolueiden kanssa.

Hallituskumppaneilla riittää jakolinjoja

Ei ole sattumaa, että hallituskumppaneista vastakkain ovat juuri vihreät ja keskusta. Hallituksessa niiden välillä menee muitakin jakolinjoja turpeen polttamisesta alkaen.

Korona-aikana hallituspuolueista kannatustaan on nostanut vain Sdp, joka on kirinyt kannatuskyselyissä selväksi ykköspuolueeksi. Keskustan ja vihreiden laariin poikkeusolot eivät ole sataneet, ja molemmat puolueet kaipaisivat palavasti pikavoittoja.

Vanha jättiläinen keskusta etsii identiteettiään ja sen mukana kadonnutta kannatustaan. Puolueella on hallituksessa vahvat kortit valtiovarainministerin ja elinkeinoministerin salkkujen muodossa, mutta kannatus on jämähtänyt lähemmäs kymmentä kuin viittätoista prosenttia.

Kannatusluvut olisivat keskustalle katastrofi, ellei niihin olisi jo totuttu. Katri Kulmunista ei ollutkaan keskustan pelastajaksi, ja hänen aikansa puolueen johdossa päättynee mitä ilmeisimmin syksyllä.

Vihreiden nousu pääministeritason puolueeksi taas antaa odottaa itseään vaaleista toiseen. Juuri nyt puoluetta ryvettää ulkoministeri Pekka Haaviston toimien tutkinta. Pahimmassa tapauksessa Haavistoa odottaisi valtakunnanoikeus.

Puolueet pyrkivät nostamaan profiiliaan nappaamalla edes pieniä voittoja sieltä täältä. Se on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ehkä valtion ykkösketjun päättäjiltä olisi lupa odottaa enemmänkin.

Päättäjät tarvitsevat keskinäistä luottamusta oikeiden, valtiotason asioiden hoitamiseen. Siksi toivoisi, että luottamusta rakennettaisiin eikä nakerrettaisi.