Kolumni: Hän oli suomalainen – The Voice of Finland!

Oi maamme suomi! Olli Lindholm, Porin Ässät ja "kotimaa tää pohjoinen" kuuluivat yhteen.
Oi maamme suomi! Olli Lindholm, Porin Ässät ja "kotimaa tää pohjoinen" kuuluivat yhteen. Kuva: Tyynysniemi Heikki

Hän on kuollut! Olli Lindholm on kuollut! Puolenpäivän aikaan tullut shokkiuutinen levisi Porissa tiistaina kulovalkean voimalla. Vaikka ei enää porilainen ollutkaan, Pori oli Lindholmin kaupunki. Lindholm oli Porin ässä.

Silti Yön keulahahmo oli myös suomalainen, hyvin suomalainen. Hänen persoonaansa ja olemukseensa tiivistyi samanlaista reilua ja rehellistä katajaista luonteenlaatua kuin edesmenneisiin Tapio Rautavaaraan ja Kari Tapioon sekä Ikurin edelleen hyrräävään dynamoon Pate Mustajärveen.

Olli Lindholm oli tavallinen tähti: Suomen ääni.

Harva miestä on rautaa – Olli oli

Lindholmin kaltaisen suomalaisen miehen profiiliin kuuluu vahvuuksia ja heikkouksia.

Vuonna 1964 Porissa syntynyt juntikka oli nuorena poikana punk sanan alkuperäisessä merkityksessä (huligaani). Hän oli häirikkö, jonka uhmakäyttäytymistä ohjasi jonkinlainen luontainen maanisuus. Lahjakas hän oli lähinnä kyseenalaisten tempausten ja kipeiden kepposten keksijänä ja toteuttajana.

Spontaani suorasanaisuus ei kadonnut, mutta iän ja Yön myötä Lindholmista alkoi paljastua myös herkkiä piirteitä. Välillä tuntui, että hänen rajujen vastakohtaisuuksien repimä psyykeensä pysyi koossa vain sinitarran tai ihmeen kaupalla.

Samalla Suomen Olliin alkoivat konkretisoitua sellaiset peruskansalliset viisaudet kuin "Luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven", "Vaikeudet on tehty voitettaviksi" ja "Harva Meistä on rautaa".

Ilman Olli Lindholmin teräksistä tahtoa ja ehdotonta luonnetta Yö-yhtye ei olisi koskaan noussut nykyiseen asemaansa saati pysynyt siinä: "Hän tahtoi nimensä tähtiin, hän halusi olla kuolematon . . ."

Vain elämää – ja siitäkin nousi kohu

Keski-iässä Olli Lindholm tasaantui ja rauhoittui siinä määrin kuin hänen kaltaisensa suomalainen joko-tai-mies voi rauhoittua.

Hänestä tuli eräänlainen Pori-rockin ja suomalaisen iskelmärockin vanhempi valtiomies ja isähahmo sekä tuomari ja valmentaja. Hän oli Idolsin vieraileva tuomari ja The Voice of Finlandin tähtivalmentaja. Vuonna 2017 hän eli Vain elämää, ja kohuhan siitäkin nousi.

Toissijainen kysymys kuuluu, osasiko laulaja laulaa? Sillä ei ole merkitystä Olli oli Olli.

Lisää aiheesta

Jääkiekkoseura Porin Ässät kunnioittaa Olli Lindholmin, suuren Patasydämen muistoa – huomisessa HPK-ottelussa hiljainen hetki

Muusikot järkyttyivät Olli Lindholmin kuolemasta: "Järkyttävä uutinen kauniiseen talvipäivään"

Porissa suruliputus tänään Lindholmin muistolle

Yö-yhtyeen Olli Lindholm on kuollut – Yhtye: Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri

Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm on kuollut 54-vuotiaana – Voice of Finlandin nauhoitettuja jaksoja muokataan