Joe Biden lupaa turvata Suomen, jos hän on seuraava presidentti – "On valtava työ korjata Trumpin aiheuttamat vahingot"

Demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Joe Biden piti torstaina ensimmäisen kampanjatilaisuutensa Kaliforniassa. Los Angeles Trade Technical College -koulun pihalle oli kokoontunut viitisensataa ihmistä.
Demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Joe Biden piti torstaina ensimmäisen kampanjatilaisuutensa Kaliforniassa. Los Angeles Trade Technical College -koulun pihalle oli kokoontunut viitisensataa ihmistä. Kuva: Jonny Kahleyn Dieb

Ammattikorkeakoulun pihamaalle Los Angelesissa on kokoontunut viitisensataa ihmistä.

Kevyet turvatoimet herättävät hämmästystä: laukkuja ei tutkita ja pihalle olisi helppo pujahtaa. Mutta demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Joe Biden esiintyy silti vanhemman valtiomiehen ottein ensimmäisessä kampanjatilaisuudessaan Kaliforniassa.

– Olen Joe Biden, Jill Bidenin aviomies, kandidaatti esittäytyy ja yleisö nauraa.

Päivä on alkanut ikävästi Kaliforniassa. 16-vuotias koulupoika on ampunut kaksi ihmistä kuoliaaksi Santa Claritassa.

– Republikaanit puolustavat presidenttiä, pelkäävät kivääriyhdistys NRA:ta ja myötäilevät sitä kuvottavalla tavalla. Olen selättänyt NRA:n kahdesti ja takaan, että presidenttinä päihitän heidät uudestaan, entinen varapresidentti Biden lupaa ja yleisö kiljuu hyväksyvästi.

Maa ei miehen mukaan kestäisi Donald Trumpin toista kautta.

– On valtava työ korjata hänen aiheuttamansa vahingot. Luulen, että kykenemme siihen. Mutta kahdeksan vuotta Trumpia tulisi muuttamaan koko maan luonteen. Emme saa antaa sen tapahtua, Biden varoittaa.

Biden puhuu ilman papereita.

Biden lupaa kansalaisuuden DACA-nuorille

Trump luonnehtii meksikolaisia rikollisina ja hyökkääjinä. Bidenin yleisössä ammattikorkeakoulun opiskelijoissa on paljon siirtolaisia, joiden perheitä presidentin puheet ja teot ovat satuttaneet.

– DACA-nuoret saavat heti Yhdysvaltain kansalaisuuden. Ja luomme tien kansalaisuuteen 11 miljoonalle paperittomalle, Biden lupaa.

Hän myös auttaisi Keski-Amerikan maita taloudellisesti.

Puheessaan Biden muistaa Martin Luther King Jr:n salamurhan vuonna 1968 ja vetää siitä yhteyden Charlottesvillen tapahtumiin runsaat kaksi vuotta sitten. Valkoiset rasistit järjestivät kaupungissa mielenosoituksen, ja heitä vastaan protestoinut nainen kuoli .

– Ja presidentti sanoi, että kummallakin puolella oli hienoja ihmisiä, Biden päivittelee.

Se saa suuret aplodit

– Ei riitä, että voitamme hänet, vaan meidän on peitottava hänet.

Biden suomii suuryritysten palkkoja

Ammattikorkeakoulun pihalla Biden lupaa hyvin maksavia vihreitä työpaikkoja. Hän tekisi opistotason opetuksesta ilmaista ja maksaisi sen tilkkimällä verotuksen porsaanreikiä.

– Suuryritykset tuottavat paremmin kuin koskaan, mutta se ei näy palkoissa. Yhtiöt ostavat takaisin omia osakkeitaan, eivätkä satsaa työntekijöihinsä, Biden soimaa.

– Keskiluokka katoaa ja mitä tekee presidentti?

– Ei mitään, keski-ikäinen nainen yleisöstä huutaa.

Puolen tunnin jälkeen poliitikko kiteyttää visionsa.

– Seuraava presidentti perii sekavassa tilassa olevan maailman. Siellä halutaan tietää, voiko Amerikan sanaan luottaa, uskooko se yhteistyöhön, Natoon ja liittolaisiin Aasiassa. Emme voi olla maailmanpoliisi. Tarvitsemme ystäviä, Biden kiteyttää.

– Joe, Joe, Joe, yleisö hurraa.

Opiskelija antaisi äänensä Bidenille

Joe Biden saisi sosiaalityötä opiskelevan Cavetten äänen.

– Äänestäisin häntä ilman muuta, hän on loistava ja puhuu sataprosenttisesti totta.

Hänelle on tärkeintä lapsina laittomasti maahan tulleiden DACA-nuorten kohtalo. Hän on itse kotoisin Belizestä Keski-Amerikasta.

– Yksi serkkuni on paperiton opiskelija. Toinen karkotettiin maasta, vaikka hän oli sairas, Cavette suree.

17-vuotias Ishaq puolestaan tuli Yhdysvaltoihin teini-ikäisenä Nigeriasta. Hän suorittaa yläastetta ja opiskelee tietotekniikkaa.

– Tämän pitäisi olla monimuotoinen maa, jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet. Mutta ihmiset tekevät satunnaisia väkivallantekoja vain siksi, että toinen on eri rotua. Trump inspiroi näitä rikoksia, Ishaq sano.

Meksikolaistaustainen Jesse, 17 opiskelee palomieheksi ja lukee myös taloushallintaa.

– Tulen perheestä, jossa on laittomia siirtolaisia. Haluan, että perheelläni olisi tulevaisuus, Jesse toivoo.

Eteläisessä Los Angelesissa asuvalle nuorelle aseellinen väkivalta ei ole vain akateeminen kysymys.

– Minua on ammuttu, ja minut on ryöstetty monta kertaa. Joka aamu kotoa lähtiessäni kerron äidille, että rakastan häntä, koska en tiedä, palaanko.

Biden lupaa turvata Suomen

Ammattikorkeakoulun pihalla muutamat nuoret naiset kyynelehtivät päästessään selfie-kuvaan Bidenin kanssa.

Biden menee sisään koulurakennukseen ja ilmestyy taas parin tunnin päästä. Tusina sitkeintä on jäänyt takaovelle odottamaan.

Biden ottaa lisää kuvia fanien kanssa ja kävelee kohti autoaan. Toimittajat huutelevat kysymyksiä. Mitä mieltä mies on Hong Kongin protesteista?

– Meidän pitäisi tukea mielenosoittajia, ex-varapresidentti vastaa.

Lännen Media kysyy, onko Suomi turvassa Bidenin presidenttikaudella, mikäli Venäjä yrittää jotain.

– Kyllä, Biden vastaa varmaan äänensävyyn katsoen toimittajaa vakavasti silmiin.

– Olen viettänyt aikaa Suomessa, hän lisää.

Biden tosiaan oli Suomessa kaksi päivää maaliskuussa 2011. Hän kapuaa valkoiseen tila-autoon ja häviää Los Angelesin iltaan.