Kansallisarkisto esittää tutkimusta suomalaisista Venäjällä Stalinin vainojen aikaan – Tietokantaa täydennettäisiin myös kansalaisten tiedoilla

Arkistokuvassa virallinen todistus Stalinin vainojen ajalta. Paperissa kerrotaan kotietsinnästä.
Arkistokuvassa virallinen todistus Stalinin vainojen ajalta. Paperissa kerrotaan kotietsinnästä. Kuva: Kari Mankonen

Kansallisarkisto esittää laajaa tutkimushanketta suomalaisten vaiheista Venäjällä vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Tutkimus koskisi neuvostojohtaja Josif Stalinin vainojen aikaa vuoteen 1953 asti.

Viisivuotisen tutkimushankkeen tuloksena syntyisi muun muassa interaktiivinen tietokanta suomalaisista ja heidän elämäkertatiedoistaan.

Tietokantaan koottaisiin tiedot Venäjällä ennen vuoden 1917 suurta vallankumousta asuneista Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisista sekä luterilaisten seurakuntien suomalaisista jäsenistä. Tiedot tulisi koota myös vuosina 1917–1918 Neuvostoliitossa kadonneista ja surmansa saaneista suomalaisista. Esiselvityksen mukaan tietokantaa tulee voida täydentää kansalaisilta saadulla tiedolla.

Lisäksi tutkimushankkeessa syntyisi useita tutkimuksia, tietokirjoja sekä tieteellisiä ja populaareja artikkeleita sekä raportti hankkeen tuloksista loppuvuodesta 2025. Kansallisarkiston mukaan tutkimushankkeen tulokset antaisivat paljon lisätietoa Stalinin ajan tapahtumista ja väestönsiirroista ja palvelisivat myös kansainvälistä historiantutkimusta

Keskustelu tutkimuksen tarpeesta alkoi lehtijutusta

Keskustelu tutkimuksesta koskien Stalinin vainojen suomalaisuhreja käynnistyi elokuun lopussa 2019 Helsingin Sanomissa julkaistusta artikkelista. Asian tarkempaa selvittämistä kannattivat myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö sekä silloinen pääministeri Antti Rinne.

Valtioneuvoston kanslia päätti viime vuoden lopulla teettää Kansallisarkistolla toimeksiannon tutkimustarpeesta. Selvityksen laati Helsingin yliopiston tutkija, filosofian tohtori Aleksi Mainio. Tutkimustarpeen yhteenvedosta vastasivat pääjohtaja Jussi Nuorteva ja tutkimusjohtaja Päivi Happonen Kansallisarkistosta.

Kansallisarkisto luovutti esiselvityksen tutkimustarpeesta valtioneuvoston kanslialle keskiviikkona. Esitettävä tutkimushanke alkaisi elokuussa. Tutkimushankkeen toteuttaminen esitetyssä muodossa edellyttää erillistä rahoitusta.

Surmattujen suomalaisten määrä epävarma

Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa toteutettiin 1920-luvulta lähtien ja etenkin 1930-luvulla laajoja väestönsiirtoja.

Stalinin ajan laajamittaiset surmaamiset ja pakkotoimet kohdistuivat voimakkaina moniin etnisiin tai muihin vähemmistöihin.

Surmaamisten ja pakkotoimien huippu saavutettiin vuosina 1937–1938.

Suomalaisten pakkosiirrot

Suomessa pakkosiirtoihin kiinnitettiin huomiota 1930-luvun puolivälistä lähtien. Esimerkiksi Akateeminen Karjala Seura toi vuosina 1934–1935 kansainväliseen julkisuuteen inkeriläisten pakkosiirrot sekä suomensukuisten kansojen aseman Karjalan kansantasavallassa ja Vienan alueella.

Surmattujen suomalaisten tarkan määrän arvioiminen on vaikeaa ja osin epävarmaa esimerkiksi siksi, ettei suomalaisuuden määrittely ole helppoa.

Monet kuolivat väestönsiirtojen aikana tai pakkotyössä nälkiintymisen tai heikon terveydenhuollon vuoksi.

Pakkosiirrot olivat pitkäaikaisia, joten on vaikeaa osoittaa, mitkä olivat suoranaiset tai välilliset vaikutukset niiden aikana menehtyneiden henkilöiden kuolemiin.

Edelleen sukua Suomessa

Ennen vuoden 1917 vallankumousta Venäjän keisarikunnassa, Suomen suuriruhtinaskuntaa lukuun ottamatta, asui arviolta yli 400 000 kieleltään tai etniseltä taustaltaan suomalaisiksi luokiteltua kansalaista.

Monilla Neuvostoliittoon vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen jääneillä tai sinne myöhemmin asettuneilla suomalaisilla on edelleen sukulaisia Suomessa.

Kansallisarkiston selvityshankkeen aikana saatiin useita tiedusteluja henkilöistä, joiden kohtaloista omaisilla ei ole tietoja. Useimmissa tapauksissa heidän vaiheensa ovat edelleen jääneet tuntemattomiksi.

Lähde: Kansallisarkiston esiselvitys suomalaisista Venäjällä 1917–1953