Ruandan kansanmurhan varjo yltää nykypäiviin saakka. Etnisten ryhmien välistä kaunaa ja epäluuloisuutta on kuitenkin vaikea havaita ulkopuolelta käsin, sillä kaikki etnisyyteen viittaava puhe ja järjestäytyminen ovat Ruandassa nykyisin kiellettyjä.
Näin kuvailee maan nykytilannetta vanhempi tutkija Liisa Laakso Pohjoismaisesta Afrikka-instituutista Ruotsin Uppsalasta.
– Kansanmurhan jälkeen vallan on pitänyt tiukasti käsissään hyvin autoritaarinen hallitus, jossa presidentillä on suuri valta, Laakso kertoo.
– Hallitus on katsonut etnisen puheen niin vaaralliseksi, että se on kielletty kokonaan.
Demokratian ja ihmisoikeuksien linssien läpi tarkasteltuna Ruandalla ei mene hyvin. Hallitus on yhä epäluuloinen ja pelkää oppositiota niin paljon, ettei anna sen osallistua vaaleihin tasavertaisesti. Lehdistönvapaus ja akateeminen vapaus ovat hyvin rajoitettuja.
Samaan aikaan Ruanda on muuttunut vuoden 1994 raunioista yhdeksi Afrikan menestystarinoista.
– Talous on mennyt todella vahvasti eteenpäin, maa on houkutellut kansainvälisiä investoijia ja luonut hyvinvointia. Maa yrittää päästä korkeamman tuotantoasteen maaksi ja on investoinut korkeakoulutukseen, erityisesti teknisiin aloihin, Laakso kuvailee.
Ruanda on laajentanut perinteistä maatalouttaan ja vienyt digitalisaatiota eteenpäin. Maa tuottaa maailman elektroniikkateollisuudelle elintärkeitä mineraaleja.
– Ruandan tärkeä yhteistyökumppani näyttää olevan Kiina. Myös Euroopan Unioni ja Yhdysvallat ovat Ruandan tärkeitä tukijoita.
Perinne auttoi
Ruandalaiset ovat käsitelleet maansa traumaattisia tapahtumia erittäin onnistuneesti. Näin arvioi vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista.
– Ilman tätä Ruanda ei olisi nykyisessä tilanteessa, vaan olisi todennäköisesti palannut konfliktiin, Ruohomäki sanoo.
Kansanmurhan käsittelyä auttoivat ruandalainen perinnetapa ratkoa tapahtumia, niin kutsutut Gacaca-istunnot. Niitä järjestettiin joitakin vuosia kansanmurhan jälkeen.
– Niissä kansanmurhaan osallistuneet ovat kohdanneet uhrinsa tai uhrien sukulaiset. Tämä on hyvin rankka tapa ruandalainen tapa käsitellä asioita, mutta samalla myös tehokas kansakunnan eheytymisen kannalta.
Istunnoissa tappajat pyysivät anteeksi tekojaan ja uhrit antoivat anteeksi
– Oleellista on ollut totuuden puhuminen siitä mitä tapahtui. Kyseessä on eräänlainen kollektiivinen katharsis, Ruohomäki sanoo.
Ruohomäen mukaan eteenpäin katsomisessa on auttanut myös Ruandan nuori väestörakenne.
– Ruandaa ei vaivaa samanlainen menneisyyden muistelu, mikä on ollut ominaista ex-Jugoslavian alueelle, jossa palataan uudestaan ja uudestaan vuosisatojen taakse siitä, kuka hallitsi mitäkin maa-aluetta. Tämä on mielenkiintoinen yhteiskunnallinen ero alueiden välillä.
Ruanda vaalinut muistoa
Vuoden 1994 kansanmurhan jälkeen valtaan nousi kansainvälisen yhteisön tuella tutsitaustainen Ruandan isänmaallinen rintama, joka pitää edelleen maata pihtimäisessä otteessaan. Tutsit olivat kansanmurhassa puhdistuksen kohteeksi joutunut väestöryhmä.
Professori Liisa Laakson mukaan Ruandan hallinto onkin valtaapitävien taustasta johtuen halunnut vaalia murhenäytelmän muistamista ja tapahtumalle on perustettu muistopaikkoja.
– Hallitus on pyrkinyt helpottamaan kansanmurhan käsittelyä yhteiskunnassa. Tapahtuman jälkeen seurasi myös suuri määrä oikeudenkäyntejä, joissa ihmisiä pantiin massoittain vankilaan.
– Uhreille on palautettu taloja ja omaisuutta, Laakso kuvailee.
Suomessa oikeushistoriaa
Ruandan vuoden 1994 tapahtumia on puitu myös suomalaissa oikeussaleissa.
Torstaina Helsingin hovioikeus käsitteli Ruandan kansanmurhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu pastori Francois Bazaramban, 70, järjestyksessään toista vapauttamishakemusta. Ensimmäisen hakemuksen oikeus hylkäsi vuonna 2019.
Bazaramba on ensimmäinen ihminen koskaan, joka on saanut Suomessa tuomion joukkotuhonnasta eli kansanmurhasta.
Suomeen Bazaramba muutti vuonna 2003. Hänet otettiin kiinni huhtikuussa 2007 ja hän on ollut siitä saakka vangittuna, yhteensä vajaat 14 vuotta.
Porvoon käräjäoikeus katsoi kesällä 2010 Bazaramban syylliseksi joukkotuhontaan Ruandassa ja Helsingin hovioikeus vahvisti tuomion keväällä 2012. Hovioikeus katsoi tuolloin tuomiossaan, että Bazaramban tarkoituksena oli osallistua tutsien hävittämiseen Ruandasta joko kokonaan tai osittain.
Bazaramba osallistui vapauttamishakemuksensa käsittelyyn torstaina videoyhteyden välityksellä vankilasta.
Hovioikeus antaa asiasta ratkaisunsa myöhemmin.
800 000 kuollutta
Ruandan vuoden 1994 kansanmurha on yksi raakalaismaisimpia ja pahimpia verilöylyjä maailman historiassa.
Osapuolia olivat Ruandan alkuperäisväestön kaksi pääryhmää, hutut ja tutsit.
Etnisesti ryhmät eivät eroa toisistaan, mutta hutut ovat olleet perinteisesti maanviljelijöitä ja tutsit karjankasvattajia.
Huhtikuussa 1994 hutujen ääriryhmät hyökkäsivät tutkien kimppuun, joita pitivät yläluokkaisina sortajinaan pitämistään tutseista.
Seuraavan kolmen kuukauden aikana tapettiin 800 000 tutsia ja maltillista hutua.
Kansanmurhaan syyllisiä on tuomittu massoittain Ruandan omissa rikosoikeudenkäynneissä vankilaan ja myös kuolemaan.
Tuomioita kansanmurhaan osallistuneille ovat antaneet myös YK:n Ruanda-tuomioistuin ja eri maiden kansalliset tuomioistuimet, kun syyllisiä on paennut kyseisiin maihin.