
Alkuvuodesta kohun keskelle joutuneista hoivayrityksistä Mehiläinen ja Attendo Suomi maksoivat yhteisöverotietojen mukaan viime vuonna yhteisöveroja Suomeen.
Terveys- ja hoivapalveluita tarjoava Mehiläinen Oy maksoi viime vuonna yhteisöveroja yli 4,4 miljoonaa euroa. Mehiläisen hoivapalveluita tuottava tytäryritys Hoiva Mehiläinen Oy maksoi viime vuonna yhteisöveroja reilut 560 000 euroa.
Mehiläinen-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 915,9 miljoonaa euroa.
Attendo Suomi maksoi vuonna 2018 yhteisöveroja yli 1,6 miljoonaa euroa. Attendo Suomi on keskittynyt tästä vuodesta lähtien hoivapalveluihin, kun se myi viime vuonna terveyspalvelunsa Terveystalolle.
Vuonna 2018 Attendo Suomen liikevaihto oli 450,3 miljoonaa euroa.
Esperillä kolmas vuosi ilman yhteisöveroja
Esperi Caren emoyhtiö Esperi Care Holding ei ole maksanut lainkaan yhteisöveroja Suomeen vuosina 2016 ja 2017. Yhtiö ei maksanut yhteisöveroja myöskään vuonna 2018, jolloin Esperi Caren liikevaihto oli 100,6 miljoonaa euroa, ja koko konsernin liikevaihto oli 265 miljoonaa euroa.
Esperi Caren pääomistaja on kansainvälinen sijoitusyhtiö ICG, jonka pääkonttori on Britanniassa.
Yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkivan Finnwatch-kansalaisjärjestön mukaan pääomasijoittajien enemmistöomistuksessa oleva Esperi Care -hoivayhtiö välttää Suomessa veroja korkojärjestelyllä.
Esperi Care kertoi Helsingin Sanomille (29.1.), että sen lähipiirikorkojen verovähennyskelpoisuus on epäselvää. Yhtiö on vahvistanut vähentäneensä osakaslainojen korot verotettavasta tuloksesta.
Päiväkotiketju jäi myös nollille
Kohun keskelle joutui alkukeväästä hoivakotien lisäksi päiväkotiketju Touhula. Myöskään oululainen Touhula Varhaiskasvatus Oy ei maksanut vuonna 2018 yhteisöveroja. Yhtiö ei maksanut yhteisöveroja myöskään vuonna 2017.
Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 68,1 miljoonaa euroa. Verottajan mukaan verotettavaa tuloa ei ollut. Touhulan pääomistaja on pohjoismaisen pääomasijoitusyhtiö EQT:n rahasto, jossa on mukana muun muassa suomalaisia eläkeyhtiöitä.