Kun poikkeusolot päättyvät, toivottavasti arki ei palaa ennalleen – en halua, että koti on taas poikkeus

Kuva: -

En halua, että arki palaa ennalleen. En tahdo, että se jatkuu yhtä rikkinäisenä kuin se oli ennen pandemian pakottamaa havahtumista.

Haluan, että elämän tärkeysjärjestyksestä tehdyt oivallukset jäävät. En tahdo takaisin arkeen, jossa niin moni tulee virran vietäväksi sellaisella vauhdilla, ettei näe muualle kuin eteensä.

En halua, että koti on taas poikkeus eikä pääasia.

En halua, että toisensa löytäneet perheenjäsenet muuttuvat taas tuntemattomiksi toisilleen, hyvänpäivän tutuiksi joille huikataan tervehdys vain ohimennen, kun työelämä ja itse valitut vapaa-ajan velvoitteet syövät sielun. En tahdo, että kotona oleminen on kärsimys, josta selviämiseen pitää keksiä keinoja.

Alkaisipa uusi arki sellaisena, jossa yksin viihtymistä ei enää nähdä vikana. Kunpa hiljainen elämä sallittaisiin poikkeusolojen jälkeenkin ja ymmärrettäisiin myös vahvuudeksi.

Olisipa etätyö opettanut työnantajan ja työntekijän luottamaan toisiinsa.

Kun poikkeusolot päättyvät, toivon että yhteiskunnan tärkeimpien töiden tekijöille annetaan yhä oikea arvo. En halua takaisin sitä arkea, jossa opettajat, hoitajat, bussinkuljettajat, jätteenkäsittelijät, siivoojat ja muut hiipuvat taas näkymättömiin mukatärkeämpien tekijöiden tieltä seuraavaan kriisiin asti.

En halua, että taiteesta tulee taas itsestäänselvyys. Tai ruoasta.

En myöskään halua, että taloushirviö vie taas arjen pääroolin ja lamauttaa meidät pelkotarinoilla siitä, miten yhteiskunta kaatuu ilman kulutusta, jonka ainoa varsinainen tarkoitus on synnyttää kauppaa.

Kunpa pyrähdys maapallon toiselle puolelle olisi sittenkin erikoisuus eikä rutiinia.

En halua palata arkeen, jossa ihminen luulee olevansa muusta luonnosta erillinen olento, biologian yläpuolella ja ratkaisevansa kaiken tekniikalla.

Siinä arjessa tämän pandemian opetukset unohtuvat, vaikka seuraava odottaa jo kulman takana. Siinä arjessa ei ymmärretä, että nyt eletään oikeastaan vain kevyttä ilmastokatastrofin harjoitusta.

Enkä halua palata maailmaan, jossa eläimet nähdään halpana lihamassana ja jossa ne ovat sen vuoksi joutuneet osaksi ihmisen luomaa tautihautomoa.

Sellaista arkea en halua takaisin, jossa tavoitteena on vain itsensä nostaminen muiden edelle.

Saisipa nyt syntynyt pieni yhteisyyden kokemuksen siemen kasvaa. Kunpa se saisi näkemään, että elämme yhteisen meren rannalla, yhteisen ilmakehän suojassa ja yhteisten uhkien vuoksi yhteisten ratkaisujen tarpeessa.

En halua takaisin vanhaan, ja siksi toivon. Ilman sitä kaikki palaa varmasti ennalleen.