Lännen Media selvitti: Pelikoneet ovat kauppajäteille kultakaivos – S-ryhmä on saanut Veikkaukselta 40 miljoonaa euroa kahdessa vuodessa

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n vuoden 2015 tutkimuksen mukaan 124 000 suomalaisella on rahapeliongelma. Arkistokuva.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n vuoden 2015 tutkimuksen mukaan 124 000 suomalaisella on rahapeliongelma. Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi

Veikkauksen pelikoneet ovat suurimmille kaupparyhmille jopa kymmenien miljoonien eurojen arvoista liiketoimintaa. Esimerkiksi S-ryhmälle Veikkaus on maksanut yhteensä yli 40 miljoonaa euroa korvausta tilan varaamisesta pelikoneille, rahankäsittelystä sekä valvontatehtävistä vuosina 2017-2018. Korvaus on ollut S-ryhmän mukaan vuosittain sama eli noin 21 miljoonaa euroa.