Mikä puolue pystyy tuomaan EU:n lähelle kansalaisia? – Näistä teemoista taistellaan: maahanmuutto, ilmasto, talouskasvu ja turvallisuus

Euroopan parlamenttivaalit käydään toukokuun 26. päivä. Parlamentti kokoontuu Ranskassa Strasbourgissa.
Euroopan parlamenttivaalit käydään toukokuun 26. päivä. Parlamentti kokoontuu Ranskassa Strasbourgissa. Kuva: pekka karhunen

Eurovaalit käydään vajaan kuuden viikon kuluttua, mutta on yhä arvoitus, mitkä teemat nousevat Suomessa isoimmin esille.

– Ennemminkin käydään teemojen taistelua. Kuka pystyy tuomaan EU-asioita lähemmäs kansalaisia, niin sillä voi olla aika hyvät menestymisen mahdollisuudet, Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtaja Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta arvioi Lännen Medialle.

Hän muistuttaa, että samanaikaisesti tavallaan käydään 28 vaalia, jos Britannia lasketaan mukaan. Vaalien agendat vaihtelevat maittain.

– Nyt pystyy sanomaan vain sen, mitä isoja teemoja on eurooppalaisilla puolueryhmillä.

Suomalaisten puolueiden vaaliteemat ovat Aunesluoman mukaan kuitenkin aika lähellä eurooppalaisten puolueryhmien nostamia kysymyksiä. Vihreillä on ilmastokysymykset, sosiaalidemokraateilla oikeudenmukaisuus ja sosiaaliset kysymykset talouskasvukysymysten rinnalla.

– Kansallismielisillä, kuten Suomessa perussuomalaisilla, maahanmuutto on keskeinen asia ja EU-kritiikki itsessään. Kokoomuksessa Suomessa nousevat teemat, jotka liittyvät turvallisuuteen, talouskasvuun ja toisaalta ilmastoon.

Aunesluoma summaa, että on hirveän vaikea sanoa, minkä ison teeman ympärille keskustelu alkaa kiertyä. Asia selviää parin viikon aikana.

Miten vaaliteemojen taistelu vaikuttaa äänestysintoon?

– Eduskuntavaaleissa huomattiin, että perussuomalaiset sai aika hyvin omaa agendaa nostettua protestina. Nyt uumoillaan, että vastaavat puolueet saisivat maahanmuuttokysymyksillä ja yleisellä EU-kriittisyydellä agendaa hallintaan, mutta en ole ihan varma, onnistuuko se.

Aunesluoman mukaan kysymykset, jotka liittyvät talouteen, talouskasvuun, ilmastoon ja turvallisuuteen, voivat myös olla korkealla.

Miten vaaliteemojen taistelu sitten vaikuttaa äänestysintoon? Aunesluoma korostaa, että jäsenvaltion sisäinen tilanne määrittelee sen. Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa on menossa kiivas poliittinen kamppailu, eli EU-vaaleista tulee kansallinen voimien mittelö, joka kiinnostaa ihmisiä.

Ranskassa pari vuotta sitten nähtiin presidentti Emmanuel Macronin vaalivoitto. Aunesluoman mukaan nyt on kiinnostavaa nähdä, onko hänen kannatuksensa suurta vai mitä on tapahtunut.

– Suomessa on juuri nähty puolueiden kannatustasot, ja on iso haaste saada ihmiset liikkeelle uudelleen. Toisaalta Suomen eduskuntavaaleissa perussuomalaisten hyvä menestys voi lisätä kiinnostusta EU-vaaleja kohtaan ja toisaalta eduskuntavaalien yllätyksellisyys voi tuoda virtaa eurovaaleihin.

Paikkaennuste povaa muutoksia Suomen paikkoihin

Euroopan parlamentti julkaisi perjantaina Suomen paikkaennusteen pohjautuen eduskuntavaalitulokseen. Suomen eduskuntavaalitulos on otettu huomioon viimeisimpänä maata koskevana tietona.

Sdp ja perussuomalaiset saisivat kumpikin kolme paikkaa, lisäystä yksi paikka. Kokoomus, keskusta ja vihreät saisivat kukin kaksi paikkaa. Kokoomus ja keskusta menettäisivät siis yhden paikan ja vihreät saisivat yhden paikan lisää.

Vasemmistoliitto säilyttäisi yhden paikan ja rkp menettäisi ainoan paikkansa.

Euroopan parlamenttivaalit käydään toukokuun 26. päivä.