Mikko Silvennoinen on seitsemättä kertaa Euroviisuissa – iloitsee Madonnan tulosta ja näkee tapahtumassa paljon hyvää

Islannin Hatari on mukana Euroviisujen finaalissa. Hatarin esiintyminen ja kappale jakavat mielipiteitä. Islantilaiset asuvat samassa hotellissa kuin suomalaiset.
Islannin Hatari on mukana Euroviisujen finaalissa. Hatarin esiintyminen ja kappale jakavat mielipiteitä. Islantilaiset asuvat samassa hotellissa kuin suomalaiset. Kuva: ABIR SULTAN

Euroviisujen finaali on muhkea spektaakkeli. Illan televisiolähetyksen tehoa Suomessa syö se, etteivät Darude, Sebastian Rejman ja Look Away ole mukana.

– Työstä tuli vaikeampaa, kun ei ole omaa artistia, jota jännittää, Mikko Silvennoinen myöntää.

Hän juontaa television finaalilähetyksen yhdessä Krista Siegfridsin kanssa.

Silvennoinen haluaa olla juontajana kuin Erkki Toivanen, aina artistien ja lajin puolella.

– Oletko koskaan kuullut urheiluselostajaa, joka mollaisi selostamaansa lajia?

Silvennoinen ei ota vahvasti kantaa tai kehota äänestämään jotain tiettyä maata, koska hän haluaa katsojien löytävän oman suosikkinsa.

– Kommentaattorin kuuluu kuitenkin aina olla omiensa puolella, Silvennoinen sanoo.

Madonna esiintyy loppukilpailussa

Euroviisufaniksi tunnustautuva Silvennoinen on nyt mukana seitsemättä kertaa. Hän fanittaa myös Madonnaa ja on ollut hänen konsertissaan myös seitsemän kertaa.

Nyt nämä yhdistyvät, kun Madonna tulee tänä vuonna esiintymään Euroviisujen eli Eurovision Song Contest -kilpailun finaaliin. Esiintyminen varmistui torstaina.

– Ihanaa, että nämä kaksi kohdetta yhdistyvät täällä.

Loppukilpailussa on 26 maata. Mukana on 20 semifinaaleista jatkoon päässyttä, viisi isoa rahoittajamaata eli Britannia, Saksa, Ranska, Italia ja Espanja sekä viime vuoden voittaja Israel.

Voitto Lissabonissa tuli viime vuonna Netta Barzilain kappaleella Toy, ja lauantaina Barzilai esittää viisulavalla uusimman kappaleensa.

Loppukilpailuun tiistain ja torstain semifinaaleista päässeet maat ovat Kreikka, Islanti, Valko-Venäjä, Slovenia, San Marino, Australia, Serbia, Kypros, Viro, Tshekki, Albania, Azerbaidžan, Hollanti, Malta, Norja, Pohjois-Makedonia, Ruotsi, Sveitsi, Tanska ja Venäjä.

Euroviisut luo uusia biisejä

– Euroviisut ovat hyvä asia, koska ne tuottavat iloa ja uusia biisejä, sanoo Silvennoinen.

Toinen hyvä asia on tekijöiden yhteistyö. Se ei koske vain muusikoita vaan kaikkia ammattiryhmiä. Tel Aviviin on tänä vuonna kokoontunut muiden muassa televisioyhtiöiden valoasiantuntijoita, monikameraohjaajia ja selostajia, tanssijoita ja taustalaulajia. He kaikki luovat suhteita ja saavat ideoita toisiltaan.

– Tekijät löytävät toisensa yli rajojen.

Silvennoinen kertoo oppineensa uutta tälläkin matkalla, kuten esimerkiksi sen, missä on Transnistria.

– Euroviisut on kuin festivaali tai luokkakokous.

Islannin Hatari kylpytakeissa

– Mitäs täällä tapahtuu, ihmettelee Silvennoinen kesken puhelinhaastattelun.

Uima-altaalle astelee Islannin Hatari-yhtye valkoisissa kylpytakeissa. Joukko tuli uimaan, eikä ihme, sillä kisakaupungissa on helteistä. Lämpötila lähentelee 30 astetta.

Hatari on mukana loppukilpailussa.

Hotellihuoneet ja selostuskopit ovat tehokkaasti ilmastoituja. Se ei ole Silvennoisen mukaan vain hyvä asia, koska ilmastointi voi käydä äänen päälle varsinkin laulajilla.

"Toivo kanssain, ettei tähti tähteä lyö"

Mikko Silvennoisen paras euroviisumuisto on Eläköön elämä ja Sonja Lumme vuodelta 1985. Silvennoinen osaa vieläkin kappaleen sanat ulkoa.

Hän oli 10-vuotias, kun Lumme edusti Suomea Göteborgissa ja sijoittui loppukilpailussa sijalle 9.

Vuosi sitten toukokuussa euroviisujen finaalilähetystä katsoi Suomessa keskimäärin 984 000 ihmistä. Se oli TV2:n vuoden neljänneksi katsotuin ohjelma. Maailmanlaajuisesti televisiolähetyksellä on arviolta yli sata miljoonaa katsojaa. Euroviisut on vuosia ollut Euroopassa television suosituin ei-urheilulähetys.

Pettymys vaivaa semifinaalien jälkeen muitakin pudonneita kilpailijoita. Tiistain jälkeen suomalaisten lisäksi murheellisia olivat myös puolalaiset. Lähes 40 miljoonan asukkaan Puola ei ole koskaan voittanut Euroviisuja mutta Suomi sentään kerran.

Finaali kuuluu radiostakin

Television lisäksi lähetystä voi seurata radiosta. Yle Radio Suomessa juontavat Sanna Pirkkalainen ja Sami Sykkö.

Eurovision Song Contest 2019: Finaali, TV2 lauantai 18.5. klo 22.00