Ministeri Kiuru puolusti hallituksen kiisteltyä maskilinjausta: Keväällä asiantuntijatieto ei puoltanut laajaa maskisuositusta

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ei kommentoinut maskikohua vielä tiistaina, jolloin hän esitteli hallituksen sote-linjausta. Toimittajat eivät saaneet esittää tilaisuudessa maskikysymyksiä.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ei kommentoinut maskikohua vielä tiistaina, jolloin hän esitteli hallituksen sote-linjausta. Toimittajat eivät saaneet esittää tilaisuudessa maskikysymyksiä. Kuva: Arttu Laitala

Hallituksen linjaukset maskisuosituksista perustuvat monimuotoisen asiantuntijajoukon näkemyksiin kansallisesti ja kansainvälisesti, kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) tiedotustilaisuudessa keskiviikkona iltapäivällä.

Tiedotustilaisuus pidettiin vain vähän yli tuntia ennen Kiurua koskevaa luottamusäänestystä. Kokoomus on esittänyt Kiurulle epäluottamuslausetta liittyen koronakriisin hoitoon ja erityisesti maskien käyttöön liittyvään viestintään.

Kiurun mukaan keväällä virallinen linja ja asiantuntijoilta saatu tieto ei puolustanut laajan maskisuosituksen antamista. Ministeri korosti, että yksittäiset asiantuntijat saattavat olla eri mieltä, mutta tätä ei pidä sekoittaa viralliseen linjaan.

Ilta-Sanomien mukaan (12.10.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta olisi halunnut tiedottaa maskien käytöstä jo keväällä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) torjui aikeet.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) osastopäällikkö Tuija Kumpulaisen mukaan maskiohjeistuksen antamisen estämisestä ei päätetty, vaan keskusteluissa päädyttiin siihen, ettei maskisuositusta anneta.

Seuraavat koronaneuvottelut torstaina

Kiurun mukaan päätöksenteossa on nojattu asiantuntijatietoon koko epidemian ajan. Linjauksia on päivitetty, kun asiantuntijatietoa on tullut lisää.

– Myös nykytilanteessa Suomen on nojattava asiantuntijoiden tuottamaan tietoon ja taitoon.

Kiurun mukaan hallitus keskustelee seuraavista toimista koronakriisin hoidossa huomenna torstaina.

Tiedotustilaisuudessa korostettiin, että maskien turvallisesta käytöstä ohjeistettiin jo huhtikuun alussa. Tästä tiedottamisen hoiti Työturvallisuuslaitos, koska siellä on vahvin asiantuntemus hengityssuojainten ja kasvomaskien käytöstä.

STM:n Tuija Kumpulainen sanoi, että ohjeistuksen julkaisu THL:n sivuilla olisi voinut antaa kuvan siitä, että maskien käyttöä suositellaan, vaikka näin ei vielä keväällä ollut. Kumpulainen korosti Kiurun tavoin, että kaikkiin päätöksiin on vaikuttanut senhetkinen epidemiatilanne.

Kumpulainen muistutti, että maskit eivät yksin riitä koronavirukselta suojautumiseen tai korvaa esimerkiksi turvavälejä.

Kiurun mukaan hän on saanut selvityksen maskiviestinnästä perjantaina ja on selvää, että yhteistyötä ja vuorovaikutusta täytyy parantaa entisestään. Kiuru kuitenkin korosti, että keväällä elettiin poikkeusoloissa ja valtioneuvosto piti tärkeänä sitä, että viesti oli yhtenäinen.

– Suositus ja maskien käyttö ovat kaksi eri asiaa. Edes WHO ei suosittanut kesällä maskeja.

Kiuru muistutti, että kesäkuussa hallitus pyysi käyttämään maskeja tilanteissa, joissa turvavälejä ei voitu pitää, vaikka maskisuositusta ei annettu.

Kokoomus syyttää poliittisesta ohjauksesta.

STM:n mukaan lyhyt infotilaisuus järjestettiin, koska maskeista keskustellaan nyt julkisuudessa vilkkaasti ja Kiuru sekä virkamiehet saavat aiheesta paljon haastattelupyyntöjä. Kiuru korosti, että tilaisuudella haluttiin varmistaa, ettei kellekään jää mielikuvaa siitä, etteivät STM tai ministeri vastaisi kysymyksiin. Kiurun mukaan tilaisuus järjestettiin juuri ennen luottamusäänestystä, koska keskusteluun haluttiin mukaan kaikki eri viranomaistahot.

Kokoomus on esittänyt Kiurulle epäluottamuslausetta liittyen kasvomaskiasiaan ja maskien käyttöön liittyvään viestintään. Kokoomuksen mukaan kevään kangasmaskiselvityksessä olisi käytetty poliittista ohjausta. Kiuru kiisti tämän tiistaina Ylen A-studiossa.

Luottamusäänestys käydään tänään kello kaksi alkavassa eduskunnan täysistunnossa.

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä ilmoitti tiistaina tukevansa epäluottamuslausetta. Ryhmän mukaan vastuullisena epäselvään viestintään tulee kuitenkin pitää koko hallitusta, ei vain ministeri Kiurua.

Tiistai-iltana keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja puolueen puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoivat, että Kiuru nauttii keskustan luottamusta.

Valtiosääntöasiantuntija: Kyse lainopillisesti epäselvästä sääntelystä

Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen kertoi Lännen Medialle (13.10), että maskikohu on seurausta lainopillisesti epäselvästä sääntelystä.

Tartuntatautilain seitsemännen pykälän mukaan ministeriö johtaa tartuntataudin torjuntaa. THL:n tehtävänä on puolestaan antaa väestölle tarvittavaa tietoa tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi.

Rautiaisen mukaan on aidosti epäselvä kysymys, mikä on johtamisen suhde itsenäisen informaation antamiseen.

– Vaikuttaa siltä, että STM on virittänyt johtamisen äärimmilleen ja sitä kautta kaventanut THL:n mahdollisuutta hoitaa sille kuuluvaa itsenäistä tehtävää.

Keväällä ristiriitaisia suosituksia

Keväällä pahimpaan korona-aikaan kansalaiset ihmettelivät, pitääkö maskia käyttää vai eikö pidä ja kannattaako sitä edes käyttää.

Keväällä suositukset olivat ristiriitaisia: yksi asiantuntija suositteli yhtä ja toinen toista.

Huhtikuun alussa Tukes, Työterveyslaitos ja Fimea kertoivat, ettei itse tehty maski suojaa koronavirukselta.

Kaksi viikkoa myöhemmin THL:n pääjohtaja taas suositteli kangasmaskin käyttöä julkisilla paikoilla. Samana päivänä huhtikuussa sosiaali- ja terveysministeriö kertoivat, etteivät anna Suomeen maskisuositusta.

Elokuun puolivälissä THL antoi koko maahan maskisuosituksen, jota hallitus puolsi periaatepäätöksessään 13. elokuuta.

Suositus on edelleen voimassa ja maskia tulisi käyttää nyt julkisilla paikoilla sekä julkisessa liikenteessä.