Näin päädyin vahingossa Matteo Salvinin tukijaksi – Italian hallitussirkus todistaa maan saaneen sellaiset johtajat kuin se ansaitsikin

Jos uudet vaalit järjestetään, Matteo Salvinin Lega nousee todennäköisesti suurimmaksi puolueeksi.
Jos uudet vaalit järjestetään, Matteo Salvinin Lega nousee todennäköisesti suurimmaksi puolueeksi. Kuva: CARMELO IMBESI

Tiedättekö, millainen on maailman surkein italialainen?

Se ei puhu juurikaan italiaa, ei ole koskaan käynyt Roomassa, palaa Suomen kesässä viidessätoista minuutissa ja näyttää muutenkin stereotyyppiseltä norjalaiselta.

Italialaisuus ei kuitenkaan katso kasvonpiirteitä. Olen tiennyt juuristani saapasmaassa pitkään, mutta vasta 18-vuotiaana minulle selvisi, että taskussani on ollut kansalaisuus koko ikäni.

Tunnollisena suomalaisena halusin tietysti tietää oikeuteni ja velvollisuuteni. Suurlähetystön virkailija vastasi, että on oikeus saada passi ja velvollisuus äänestää. Vel-vol-li-suus, mies painotti, vaikka olikin itse asiassa väärässä. Velvollisuus äänestää poistui vuosikausia ennen kuin olin kyllin vanha uurnille.

Italia tekee ulkomailla asuville kansalaisille äänestämisen helpoksi. Vaalilipukkeet tulevat kotiin hyvissä ajoin ennen äänestyspäivää ja ne voi palauttaa postitse. Vaalikuori sisältää jopa kuvalliset, kovin paljon Ikea-huonekalujen manuaalilta näyttävät ohjeet siltä varalta, että äänestäjä ei muuten tajuaisi.

Enkä minä tajuakaan. Pari vuotta sitten ähräsin tuntikausia uutissivustojen, vaalilappujen ja Google-kääntäjän kanssa yrittäessäni selvittää, miten saisin oman kantani ilmaistuksi öljynporausta koskevassa kansanäänestyksessä. Ensin vei toki oman aikansa selvittää, mistä ylipäänsä olin äänestämässä.

Tässä vaiheessa lienee hyvä selventää, että yleensä suhtaudun äänestämiseen yllä kuvatun kaltaisella vakavuudella. Itselleen ja maalleen tekee parhaan palveluksen menemällä uurnille ja antamalla äänensä asialle tai ehdokkaalle, joka on omien arvojen mukainen.

On kuitenkin yksi poikkeus, nimittäin vähemmän rakkaan isänmaani henkilövaalit. Italia on absurdi maa, eikä vähiten siksi, että pääministerinä on kolmesti istunut veropetoksesta tuomittu sekä vallan väärinkäyttämisestä, lahjonnasta, kunnianloukkauksesta ja seksin ostamisesta alaikäiseltä epäiltynä ollut Silvio Berlusconi.

Annan jokaisessa vaalissa ääneni hänen puolueelleen. En siksi, että arvomme kohtaisivat, vaan siksi, että Italia ei mielestäni ansaitse parempia johtajia. Kannanotto se on sekin.

Kun tuli aika äänestää kevään 2018 parlamenttivaaleissa, toimin kuten aina ennenkin ja äänestin mielivaltaisesti Berlusconin listalla olevaa ehdokasta.

Puolue oli kuitenkin vaaliliitossa Matteo Salvinin johtaman Legan kanssa, ja ääneni lipsahti väärän puolueen ehdokkaalle. Legan kanssa arvoni kohtaavat vielä vähemmän, mutta sinne meni.

Kun katsoo Legan ja Viiden tähden liikkeen pyörittämää hallitussirkusta, ääni ei edes mennyt hukkaan. Maa sai juuri niin huonot johtajat kuin ansaitsikin, eikä se edes ollut minun syyni: Legaa äänesti enemmän italialaisia kuin koko Suomessa on ihmisiä.

Uurnille, tai siis tarkemmin sanottuna postilaatikolle, pitäisi taas mennä ehkä jo lokakuussa.

Katsotaan, kenen puolueeseen luotan tällä kertaa kaikkein vähiten.