"Oli odotettua, että yksittäisiä tartuntoja tulee päiväkodeissa" – kaksi lasta on saanut koronavirustartunnan päiväkodissa

Helsinkiläisessä päiväkodissa on todettu kaksi koronavirustartuntaa ja yli kymmenen ihmistä on altistunut virukselle. Kuva ei liity tapaukseen.
Helsinkiläisessä päiväkodissa on todettu kaksi koronavirustartuntaa ja yli kymmenen ihmistä on altistunut virukselle. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Timo Marttila

Helsinkiläisessä päiväkodissa Daghemmet Apollossa on todettu kaksi koronavirustartuntaa, kertoo Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen. Molemmat tartunnan saaneista ovat lapsia.

Virukselle altistuneita on Lukkarisen mukaan "toistakymmentä" ja heidät on määrätty karanteeniin. Hän ei yksilöi, kuinka moni altistuneista on lapsia ja kuinka moni henkilökuntaan kuuluvia.

– Oli odotettua, että yksittäisiä tartuntoja tulee päiväkodeissa ja varmasti tulee muitakin kesän aikana, koska virus kytee kevyesti pinnan alla ulkomailta tulevan ja kotimaassa olevan paineen takia, Lukkarinen sanoo.

Hän korostaa, että tartunnat on saatu pidettyä Suomessa hallinnassa ja altistuneita on pystytty jäljittämään hyvin.

Päiväkodin altistumiset ovat tapahtuneet viime viikon aikana. Tällöin päiväkodissa, jossa on 1–6-vuotiaita lapsia, on ollut noin 16 ihmistä, kertoo päiväkodin johtaja Susanne Wrede.

Tavallisesti päiväkodissa on noin 60 lasta. Viime viikolla päiväkodissa oli huomattavasti vähemmän, koska monet lapsista ovat olleet jo pitkään kotona hoidossa.

Joskus turvaudutaan joukkotestaamiseen

Päiväkodin lasten vanhemmille on ilmoitettu tartunnoista ja altistumisista. Myös kotona hoidossa olevien lasten vanhemmille on ilmoitettu asiasta.

Kaikille lasten vanhemmille ilmoittaminen on Lukkarisen mukaan tavallinen käytäntö, jos päiväkodissa tai koulussa ilmaantuu yksittäisiä koronavirustartuntoja.

– Sillä tavoin varmennetaan se, että kaikki muistavat käydä testeissä, jos heille tulee oireita.

Joskus kaikki lapset testataan, jos päiväkodissa on todettu useita koronavirustartuntoja, mutta tässä tapauksessa sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi, Lukkarinen sanoo.

– Testaaminen ei poissulje tartuntaa. Siksi sitä ei kannata tehdä satunnaisesti. Tässä tilanteessa se ei poistaisi mahdollisuutta, että siellä olisi muita, jotka saisivat vielä tartunnan.

Isomman joukon testaukseen turvaudutaan välillä esimerkiksi sairaaloissa tai hoivakodeissa.

Daghemmet Apollo -päiväkodissa ei ole tällä hetkellä lapsia, koska sen kesätauko alkoi maanantaina. Päiväkodin sulkeminen ei liity tartuntoihin. Päiväkoti avataan uudelleen elokuussa kesätauon jälkeen.

Juttua päivitetty 30.6. klo 15.30. Lisätty tieto, että tartuntoja on ollut kaksi ja Timo Lukkarisen kommentteja.