Onnettomuuskoneen mustien laatikoiden etsinnät jatkuvat – merestä on löytynyt koneen jäänteitä ja ruumiiden osia

Indonesian pelastuslaitoksen työntekijät etsivät sunnuntaina onnettomuudessa kuolleita ja koneen jäänteitä Jaavanmerellä.
Indonesian pelastuslaitoksen työntekijät etsivät sunnuntaina onnettomuudessa kuolleita ja koneen jäänteitä Jaavanmerellä. Kuva: BASARNAS / EPA

Indonesian armeijan sukeltajat ovat maanantaina jatkaneet lauantaina pudonneen lentokoneen mustien laatikoiden etsintöjä. Sukeltajat ovat todennäköisesti lähestymässä aluetta, jolla mustat laatikot sijaitsevat, kertoo Indonesian merivoimien tiedottaja Fajar Tri Rohadin.

Maan kansallisen pelastuslaitoksen johtaja sanoi varhain maanantaina Suomen aikaa, että mustat laatikot sijaitsevat todennäköisesti noin 150–200 metrin päässä onnettomuuspaikasta, uutiskanava CNN kertoo.

Lentotietoja ja ohjaamon ääniä nauhoittavat mustat laatikot lähettävä signaalia, jonka perusteella ne pyritään paikantamaan.

Eloonjääneiden löytäminen on epätodennäköistä. Viranomaisten mukaan etsinnöissä keskitytään nyt onnettomuudessa kuolleiden ruumiiden löytämiseen ja merestä nostamiseen.

Uhreja ei ole vielä tunnistettu

Onnettomuuspaikan läheltä on löytynyt ruumiiden osia, mutta viranomaisten mukaan ketään turmassa kuollutta ei ole vielä tunnistettu.

Matkustajakoneessa olleiden omaisilta on otettu DNA-näytteitä, joiden avulla uhreja pyritään tunnistamaan. Omaisilta on kerätty myös matkustajien muita terveystietoja, joita voidaan käyttää tunnistamisessa apuna.

Koneen ja onnettomuudessa kuolleiden etsintöihin on osallistunut yli 2 500 ihmistä ja 53 alusta. Aluetta tutkitaan myös ilmasta. Näkyvyys meren pohjassa on noin 5–6 metriä.

Sriwijaya Air -yhtiön Boeing 737-500 -lentokone putosi Jaavanmereen lauantaina pian nousun jälkeen. Koneessa oli 62 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Se oli matkalla Jakartasta Borneon saarella sijaitsevaan Pontianakiin.

Kone lähti kentältä kello 14.36 paikallista aikaa ja nousi noin kolmen kilometrin korkeuteen noin neljässä minuutissa. Tämän jälkeen se menetti korkeuttaan jyrkästi ja katosi tutkasta 21 sekuntia myöhemmin.

Koneen osia on löytynyt

Tutkijat uskovat, että kone ei ole hajonnut ilmassa ennen veteen osumista. Sen takia koneen osat ovat todennäköisesti meressä melko pienellä alueella.

Tähän mennessä pelastustyöntekijät ovat löytäneet merestä ainakin yhden turbiinin, osia koneen taka-osasta, renkaan vanteen ja pelastusuloskäynnin osan. Merestä on löytynyt myös turmassa kuolleiden vaatteita ja tavaroita.

Indonesian liikenneturvallisuusviraston KNKT:n lisäksi onnettomuuden tutkintaan osallistuu Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto ja lentoyhtiö Boeing.

Sriwijaya Air -yhtiön kone oli lähes 27 vuotta vanha, ja ne ovat laajassa käytössä. Kyseessä on eri konemalli kuin kahteen tuhoisaan lentoturmaan joutunut Boeingin 737 MAX -malli. Syksyllä 2018 kyseinen malli joutui onnettomuuteen Indonesiassa ja keväällä 2019 Etiopiassa.

Onnettomuuskoneessa ei ole vastaavaa sakkauksenestojärjestelmää, joka aiheutti MAX-mallissa turvallisuusriskin.

Onnettomuuden syyn selvittämisen kannalta olisi erittäin tärkeä, että koneen mustat laatikot löytyvät. Viranomaiset käyvät tutkinnassa läpi myös muun muassa koneen huoltotietoja, lentäjien koulutuksia ja lentoreittejä.