Paha huumekoukku vei koomaan – rehellinen dokumentti kertoo ruotsalaisesta heavy metal -yhtyeestä

Varhaislapsuutensa Suomessa viettänyt Jari muutti seitsemänvuotiaana Ruotsiin. Hän on hardorck-yhtye Blackribbonin solisti.
Varhaislapsuutensa Suomessa viettänyt Jari muutti seitsemänvuotiaana Ruotsiin. Hän on hardorck-yhtye Blackribbonin solisti. Kuva: Laura Krohn

Blackribbon - pimeyden runoilijat

Yle Areena, lisäksi Yle Teema & Fem 2.6. klo 18.30

★★★ Hard rock -yhtye Blackribbonin laulaja Jari on seitsemän lapsen isä, joista kaksi nuorinta asuu hänellä. Hän on omistautuva isä: hassuttelee, vie kouluun ja laittaa ruokaa päivittäin.

Viisi vuotta sitten oli toisin. Jari oli pahassa huume- ja lääkekoukussa. Annokset olivat järisyttävän suuria. Hän vajosi kahdeksi viikoksi koomaan, eikä selviäminen ollut varmaa.

Oma lapsuus oli vaikea. Nelivuotiaana Jari pakeni kirveen kanssa heilunutta isää. Kerran isä hakkasi niin, että taju lähti.

Jarin tarina on rankin ruotsalaisyhtyeestä kertovassa dokumentissa. Jari on syntynyt ja asunut lapsuudessa Suomessa, samoin kuin kitaristi Jesper. Myös hänellä on ollut vakavia päihdeongelmia.

Lisäksi bändiin kuuluvat hyväntuulinen, rakastunut rumpali Peter ja synkkämielinen basisti Malte.

Enemmän kuin bändistä, dokumentti kertoo näistä ihmisistä – ja oikeastaan jotain myös ruotsinsuomalaisuudesta. Miesten tarinat ovat selviytymistarinoita, jossa musiikilla ja bändillä on varmasti osansa.

Miehet ovat aitoja, rehellisiä ja avoimia. Teknisesti dokumentti on kuitenkin hieman hajanainen, mikä hankaloittaa katsomista.

Bändin jäsenet eivät ole tuttuja katsojalle, joten kun kameran kohde vaihtuu tiuhaan, ei aina pysy kärryillä, kenestä nyt puhutaan ja mikä tausta olikaan.