Päivän leffapoiminnat: Hukkaan menivät hyvät maskit – Tim Burtonin tieteisseikkailu tuntuu jo vanhalta

Scifi-klassikossa vian saanut avaruusalus tekee pakkolaskun apinoiden planeetalle.
Scifi-klassikossa vian saanut avaruusalus tekee pakkolaskun apinoiden planeetalle. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Apinoiden planeetta

★★ Vuonna 2010 ensi-iltansa saanut, terävä tieteistarina Apinoiden planeetan synty sai tämän Tim Burtonin tieteisseikkailun tuntumaan entistäkin ikääntyneemmältä. Se on sääli sikälikin, että maskimestari Rick Bakerin komeiden apinanaamioiden alle kutsuttiin Helena Bonham Carter, Tim Roth ja muita kovia tähtiä. Mark Wahlberg sinnittelee astronauttina, joka tipahtaa karvaisten serkkujemme hallitsemalle planeetalle. (USA 2001)

Sub klo 21.00

Kummituskievari

★ Jos ei Burtonin Apinoiden planeetassa osuttu hirmuisella rahalla ja vaivalla maaliin, ei Lasse Pöystin ohjaamassa farssissa välitetty edes tähdätä. Töllikulisseissa kuvattu elokuva tehtiin hätäratkaisuna, kun Fennada-filmin studio oli jäämässä kylmilleen. Tapio Rautavaaran metsätyöporukka saapuu kievariin, jossa etsitään aarretta, kuherrellaan ja lauletaan. Rautavaaran varmat laulutulkinnat ovatkin elokuvan tähtihetkiä. (Suomi 1954)

TV1 klo 13.45

Lomaterapiaa

★★ Maanantaikappale elokuvaksi on myös Peter Billingsleyn komedia. Ajoitus kyllä osuu nappiin. Neljän pariskunnan mietoa jankkausta ja lokoisaa oloa trooppisella saarella on kaihoisaa katsoa juuri nyt, kun ulkona vihmoo valkeata vaakasuoraan, ja kaukomaat ovat meistä poikkeuksellisen kaukana. Vince Vaughn, Malin Akermanin, Kristin Davisin, Jason Batemanin ja muiden komediakokemusta olisi voinut hyödyntää reippaammin. (USA 2009)

TV5 klo 21.00