
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä kuntavaaleissa on kysymys paikallisten asioiden lisäksi nykyisen hallituksen jatkamisesta.
Hän uskoo keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen analyysiin: Jos keskusta romahtaa kunnissa, sen taival punavihreän hallituksen aisankannattajana päättyy.
– Kun keskusta lähtee, lähtee myös hallitus, Halla-aho sanoi perussuomalaisten kuntavaaliohjelman julkistamistilaisuudessa maanantaina.
Halla-aho otti esille keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon (kesk.) lausunnon siitä, että Suomen saamiset EU:n elpymispaketista kutistuvat puolella miljardilla eurolla.
– Saarikko kysyi retorisesti, että tuntuuko tämä oikeudenmukaiselta, ja vastasi, että eipä tietenkään.
– Parempi kysymys kuuluu: Aikooko keskusta harkita uudelleen tukeaan Suomen osallistumiselle elpymispakettiin. Vastaus siihenkin kysymykseen on, että eipä tietenkään.
"Häirintä otettava vakavasti liioittelematta"
Halla-aho piti hyvänä, että päättäjiin kohdistuvat tönäisyt ja häirinnät otetaan vakavasti.
Hän kehotti poliittisia kilpailijoitaan olemaan kuitenkaan käyttämättä päättäjien koskemattomuuden loukkauksia poliittisen hyödyn lypsämiseen ja lyömäaseina syyttömiä kohtaan.
– Jos kansalaisille muodostuu sellainen kuva, että poliitikot liioittelevat itseensä kohdistuneita hyökkäyksiä tai antavat niistä perätöntä tietoa, tämä rapauttaa päättäjien uskottavuutta, Halla-aho sanoi.
Perussuomalaisia Halla-aho kehotti olemaan käyttämättä epäasiallisia ja laittomia keinoja. Hän toivoi, että saman evästyksen omille kannattajilleen antaisivat myös muut puoluejohtajat.
"Himoverotus ei ole kestävä tie"
Kuntavaaleissa perussuomalaisten teemat ovat samoja kuin valtakunnan politiikassa.
– Hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä, ei verottamisesta. Omaisuuden myyminen, himoverotus ja velka eivät ole kestäviä teitä eteenpäin, Halla-aho sanoi.
Perussuomalaisten kuntavaaliohjelman nimi on "Asiat tärkeysjärjestykseen". Kärjessä on suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus.
– Julkiset resurssit on kohdistettava siihen ja leikattava kaikesta turhasta, toissijaisesta ja haitallisesta, puoluesihteeri Simo Grönroos sanoi.
Kuntapäättäjien on pidettävä huoli siitä, että kunnan kaikki hankinnat eivät mene ylikansallisille suuryrityksille, vaan myös lähellä olevat yritykset pystyvät osallistumaan kilpailutuksiin.
– Kaverikapitalismi, kähmintä ja suhmurointi saadaan parhaiten loppumaan sillä, että äänestetään korruptoituneet poliitikot vaihtoon.
– Me emme ole erityisryhmien tai firmojen lobbareden juoksupoikia. Tekemisiämme ei säätele, mitä SAK, EK tai MTK huutelevat. Toimimme itsenäisesti ja ajattelemme koko kunnan etua, Grönroos sanoi.
"Ideologinen vouhotus pois"
Kunnissa ei perussuomalaisten mielestä ole syytä lähteä valtiota tiukempaan ilmastopolitiikkaan eikä "ideologiseen vouhottamiseen", jossa esimerkiksi liikennemerkeistä tehdään sukupuolineutraaleja.
– Suvivirsi ja joulujuhlat kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin, jonka pitää näkyä myös kouluissa, Grönroos sanoi.
Liikennerakentamista pitää tehdä liikenteen sujuvoittamiseksi, eikä ideologisista lähtökohdista ole syytä ylikorostaa raideratkaisuja.
– Velkaantuminen ylimitoitetuilla investoinneilla saa riittää.
Koulukiusaamiseen perussuomalaiset haluavat puututtavan kovin ottein ja kouluissa tapahtuvista rikoksista on tehtävä rikosilmoitus. Kirjastojen on oltava turvallisia ja rauhallisia paikkoja eikä "hulinointiolohuoneita".
Perussuomalaisten mielestä kuntien pitää olla ottamatta kiintiöpakolaisia ja antamatta kuntapaikkoja turvapaikanhakijoille. Kuntien pitäisi myös lopettaa laittomasti maassa oleville annettavat palvelut.
– Myös maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin tukeminen täytyy lopettaa.
Tavoitteena olla suurin kuntapuolue
Perussuomalaisten tavoitteena on olla kuntavaaleissa suurin puolue. Ehdokkaita on nyt kasassa vajaat 3 800.
Halla-ahon mukaan ehdokasasettelun tilanne on varsin hyvä suurissa kaupungeissa ja keskikokoisissa maakuntakaupungeissa.
– Suurimpia haasteita on pienemmillä paikkakunnilla, joissa yhdellä puolueella on valtuustossa jopa yksinkertainen enemmistö.
– Näissäkin kunnissa mennään eteenpäin. Ilahduttavana yksityiskohtana voisin mainita ruotsinkielisen Pohjanmaan, jossa olemme saamassa enemmän ehdokkaita kuin koskaan aiemmin, Halla-aho sanoi.