Presidentti lähti, mutta Algeriassa osoitetaan yhä mieltä – vanha valta halutaan vaihtaa kokonaan

Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa maan pääkaupungissa Algerissa perjantaina.
Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa maan pääkaupungissa Algerissa perjantaina. Kuva: MOHAMED MESSARA

On kulunut jo viikkoja siitä, kun Algeriaa kaksi vuosikymmentä hallinnut Abdelaziz Bouteflika taipui mielenosoittajien tahtoon ja ilmoitti eroavansa, mutta protestit maassa jatkuvat yhä.

Bouteflikan eroaminen ei riitä. Yhdeksättä viikkoa jatkavat mielenosoittajat haluavat koko vanhan vallan vaihtoon, sillä vaikka Bouteflika lähti, hänen vanhoja liittolaisiaan on yhä merkittävillä paikoilla. Heihin kuuluvat esimerkiksi maan väliaikainen presidentti, parlamentin ylähuoneen päällikkö Abdelkader Bensalah ja väliaikainen pääministeri Noureddine Bedoui.

Maassa on määrä järjestää presidentinvaalit heinäkuun neljäs päivä. Bensalah on luvannut, että ne ovat läpinäkyvät. Suurta roolia vaalien järjestämisessä näyttelee maan perustuslakineuvosto, jonka puheenjohtaja Tayeb Belaiz on myös eronnut levottomuuksien seurauksena.

Armeijan komentajalla suuri rooli

Armeijan rooli Algerian tapahtumissa sen sijaan on suuri kysymysmerkki. Bouteflikan valtakauden lopetti viimeistään se, kun armeijan komentaja Ahmed Gaid Salah asettui mielenosoittajien puolelle ja vaati presidentin lähtöä vallasta.

Salah on myös yhtynyt mielenosoittajien vaatimuksiin siinä, että on vaatinut maan entisen eliitin jäseniä syytteisiin korruptiosta. Pian tämän jälkeen poliisi pidätti viisi algerialaista miljonääriä. He olivat maan rikkaimpana miehenä pidetty Issad Rebrab sekä neljä veljestä Bouteflikan lähipiiriin kuuluvasta perheestä. Jo aiemmin pidätettiin yksi Bouteflikan vaalikampanjan suurimmista rahoittajista.

Pidätykset liittyvät korruption vastaiseen tutkintaan. Talousministeri Mohamed Loukal ja entinen pääministeri Ahmed Ouyahia sen sijaan on kutsuttu kuultavaksi epäiltynä valtion rahojen tuhlaamisesta.

Gaid Salah on pyytänyt kiirehtimään Bouteflikan lähipiirin tutkintaa. Tv-kanava France24:n mukaan tutkinta koskee noin kymmentä liikemiestä.

Uhrattiinko presidentti?

Vaikka Gaid Salah on ottanut kansan puolen, mielenosoittajien kritiikki on kohdistunut myös häneen.

Deutsche Wellen haastatteleman Algeria-asiantuntijan Maria Josuan mukaan armeija ymmärsi, miten innokkaita ihmiset ovat pääsemään eroon presidentistä. Bouteflikan uhraaminen oli yritys vakauttaa tilannetta maassa.

Armeijalla on ollut vahva rooli maan politiikassa koko Algerian 57-vuotisen itsenäisyyden ajan. Josua arvelee, että armeijan intresseissä oli saada Bouteflikan tilalle uusi vanhan hallinnon liittolainen.

– Hänen odotetaan pitävän asiat ennallaan, Josua sanoo Deutsche Wellelle.