
Saksassa oikeus tuomitsi äärioikeistolaisen Stephan Ernstin, 47, torstaina elinkautiseen vankeusrangaistukseen paikallispolitiikon murhasta. Maahanmuuttoon myönteisesti suhtautunut Walter Lübcke löytyi kesäkuussa 2019 kuolleena talonsa ulkouima-altaasta lähietäisyydeltä ammuttuna. Hän edusti liittokansleri Angela Merkelin CDU-puoluetta. Hän oli 65-vuotias.
Saksassa elinkautiselle rangaistukselle ei ole määrätty kestoa, ja tuomittu voidaan armahtaa aikaisintaan 15 vuoden kuluttua. Oikeuden mukaan Ernst saatetaan pitää telkien takana tämän jälkeenkin, koska rikos oli niin vakava.
Uusnatsijärjestöissä vaikuttaneen Ernstin motiiveiksi sanottiin syytteessä rasismi ja muukalaisviha.
Istunto keräsi Frankfurtissa oikeustalon eteen protestoijia, jotka puolustivat Lübckea ja demokraattisia arvoja.
Viharikoksia nuorella iällä
Lübcken murha teki näkyväksi, miten vakava uhka äärioikeisto Saksassa on.
Murhattu tuki julkisesti Merkelin vuonna 2015 julistamaa päätöstä Lähi-idästä sotaa ja köyhyyttä paenneiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta.
Ernst oli oikeuden mukaan nuorellä iällä tehnyt pakolaisiin kohdistuvia rikoksia. Hän oli ollut tekemisissä äärioikeistolaisten ryhmien jäsenien kanssa vuodesta 1999.
– Syytetty kohdisti muukalaisvihansa Lübckeen, jota hän kutsui maanpetturiksi tämä pakolaisia koskevien mielipiteidensä vuoksi, oikeus totesi.
Oikeus hylkäsi toista syytettyä koskevat syytteet avunannosta murhaan, mutta tuomitsi hänet 1,5 vuodeksi vankeuteen aselain rikkomisesta.