
Viime vuonna Suomessa kerättiin luomumustikkaa myyntiin ennätysmäärä: yli 3,38 miljoonaa kiloa.
Mikä on luomumustikka?
– EU-asetus mahdollistaa luomualueiden sertifioinnin, mikä tarkoittaa, että suomalaisia metsiä voidaan sertifioida luomuksi, selittää kampanjakoordinaattori Aura Lamminparras Pro Luomu -yhdistyksestä.
Suurin osa Suomen metsistä täyttää hänen mukaansa sertifioinnin kriteerit eli kolmeen vuoteen metsässä ei ole käytetty luonnossa kiellettyjä kasvinsuojeluaineita tai lannoitteita.
– Tietenkään kaikkia metsiä ei ole sertifioitu, koska se edellyttää myös valvontajärjestelmään kuulumisen.
Suomessa on tällä hetkellä 11,6 miljoonaa hehtaaria sertifioitua luomukeruualaa, josta valtaosa sijaitsee Lapissa. Suomen luomukeruuala on noin kolmannes koko maailman luomukeruualasta.
Tärkeimmät luomuluonnontuotteet ovat mustikka, puolukka ja koivun mahla.
– Villiluomumarjat ovat yksi meidän vientituotteistamme, Lamminparras sanoo ja toteaa, että kyse on enemmänkin brändistä.
Pro Luomun teettämän selvityksen mukaan luomutuotteiden vienti Suomesta oli viime vuonna 25–30 miljoonaa euroa. Eniten vietiin mylly- ja leipomotuotteita, kaurapohjaisia valmisteita, maitovalmisteita sekä luonnontuotteita.
Liki 500 uutta luomutilaa viime vuonna
Viime vuonna luomuun siirtyi lähes 500 uutta maatilaa. Tilastoja kokoava tuore Luomu Suomessa 2018 -kooste kertoo, että joka kymmenes suomalainen maatila on tällä hetkellä luomutila.
Yli 5 000:sta Suomen luomutilasta 1 000 on kotieläintiloja. Niistä valtaosa tuotti naudanlihaa tai maitoa. Eniten luomukotieläintiloja on Pohjanmaan maakunnissa (332 tilaa) ja Pirkanmaalla (109).
Kaikista Suomen pelloista luomuviljelyssä on nyt 13 prosenttia. Suosituin luomuvilja on kaura.
Miten luomutuotanto eroaa tavallisesta ruokatuotannosta?
– Luomussa tuotantotapa on valvottua. Teollisia lannoitteita ei käytetä ja synteettiset torjunta-aineet on kielletty, Lamminparras kertoo.
– Kaikki eläimet pääsevät kesäisin ulos, jopa broilerit ja siat nautojen lisäksi. Luomutuotannossa ei ole myöskään minkäänlaisia häkkejä käytössä. Luomueläimillä on enemmän tilaa liikkua ja oikeus päivänvaloon myös sisätiloissa eli siellä pitää olla ikkunoita.
Luomun myynti kasvoi päivittäistavarakaupoissa
Suomalaiset ostavat luomua yleensä tavallisista ruokakaupoista.
Luomutuotteiden myynti kasvoi päivittäistavarakaupoissa 9 prosenttia nousten 336 miljoonaan euroon. Luomutuotteista myydyimpiä ovat hedelmät, maito ja vihannekset.
Luomun markkinaosuus ruokamyynnistä on silti tällä hetkellä vain 2,4 prosenttia.
– Luomun osuus vaihtelee todella paljon tuoteryhmittäin, Lamminparras huomauttaa.
Esimerkiksi kananmunien myynnistä 18 prosenttia tulee luomumunista, kun luomumaidon osuus on vastaavasti 4 prosenttia.
Lamminparras kertoo, että luomulihan markkinaosuus on vähäinen. Lihatuotteiden valikoima saisi olla nykyistä suurempi.
– Eläintuotteissa hinta saattaa kohota monelle liian suureksi, ja ehkä siksi teollisuus ei ole niin hanakasti lähtenyt tekemään niitä tuotteita, hän arvioi.
Myös raaka-ainepula verottaa luomulihan tuotantoa.