Suomen Pankin Olli Rehn ei sulje pois presidenttiehdokkuutta – "Kunkin pitää pohtia, miten pystyy Suomen parhaaksi toimimaan"

Olen pohtinut asiaa. En sulje pois presidenttiehdokkuutta, Olli Rehn vastasi presidenttiehdokkuuteensa liittyvään kysymykseen Ylen ykkösaamussa.
Olen pohtinut asiaa. En sulje pois presidenttiehdokkuutta, Olli Rehn vastasi presidenttiehdokkuuteensa liittyvään kysymykseen Ylen ykkösaamussa. Kuva: Timo Marttila

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ei sulje pois presidenttiehdokkuuttaan. Asiaa kysyttiin häneltä Ylen ykkösaamussa lauantai-aamuna.

Suomeen valitaan seuraava presidentti aika tarkalleen kolmen vuoden kuluttua. Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei voi olla enää ehdolla, koska presidentin toimikaudet on rajattu Suomessa perustuslailla kahteen peräkkäiseen. Niinistö valittiin toiselle toimikaudelleen tammikuussa 2018.

Olli Rehnin mukaan kunkin pitää nyt pohtia, miten pystyy Suomen parhaaksi jatkossa toimimaan, kun presidentinvaaleihin on aikaa kolme vuotta.

– Olen pohtinut asiaa. En sulje pois presidenttiehdokkuutta, mutta hoidetaan koronakriisi ensin alta pois ja palataan sitten näihin kysymyksiin, Rehn vastasi.

Aiemmin komissaari ja elinkeinoministeri

Taustaltaan keskustalainen Olli Rehn valittiin Suomen Pankin pääjohtajaksi ja johtokunnan puheenjohtajaksi kesällä 2018, kun edellinen pääjohtaja Erkki Liikanen eläköityi.

Rehn on toiminut pitkään eurooppalaisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Hän oli Euroopan komission varapuheenjohtaja vuosina 2011–2014. EU-komissaarina hän vastasi EU:n laajentumisesta 2004–2010 ja talous- ja raha-asioista 2010–2014.

Rehn toimi elinkeinoministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa 2015–2016. Hänet valittiin kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä huhtikuussa 2015. Hän toimi kansanedustajana myös 1991–1995.

Koulutukseltaan Rehn on Oxfordin yliopistosta vuonna 1996 valmistunut filosofian tohtori, pääaineenaan kansainvälinen talous. Hänen väitöskirjansa käsitteli pienten eurooppalaisten valtioiden talousstrategiaa. Hän valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1989.